keskiviikko, 15. lokakuu 2014

Oulun kaupungin talousarvio ja -suunnitelma 2015

Olipa taas aiikamoinen talousarvio ja -suunnitelma 2015. Oulu-lisän poisto ja muita heikennyksiä naisvaltaisille aloille, tottakai. En ymmärrä logiikkaa jolla kautta asiakirjan puhutaan kauniisti yhdenvertaisuudesta ja kaikkien oikeudesta ennaltaehkäiseviin palveluihin, liikuntaan jne. Katsokaapa s. 77. Heti hienojen ennaltaehkäisevän toiminnan linjausten jälkeen tulee kuin nuijasta päähän: maksuja korotetaan (seniorikortti). Hieman myöhemmin lukee että maksuttomat liikuntapalvelut vääristävät kilpailua! Eli hyvinvointivaltion veroilla rahoitettavia palveluja ei saisi olla perusoikeuksien tukena koska muuten ei saada urheilualan investointeja! Ja miten ne pienituloiset nuoret ja perheet vanhuksista puhumattakaan pääsevät tasavertaisesti liikuntapalvelujen äärelle, kun siellä täällä nostetaan hintoja mutta eläkeläisten indeksi jäädytetään eduskunnassa ja lapsilisiin aiotaan puuttua oikein historiallisella tavalla. Miten lapsiperheiden ajatellaan selviytyvän ja vanhusten ostovoiman käy kun niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla tehdään päätöksiä, joiden vaikutuksesta tietyt ryhmät ajetaan yhä pahempaan ahdinkoon. Hyvinvointivaltio perustuu siihen, että kansalaiset saavat verojen vastineeksi palveluja. Sen idea ei ola muuttaa Suomea Oy Suomi Ab:ksi ja suuryritysten voitontavoittelun areenaksi. 

keskiviikko, 19. joulukuu 2012

Kansanvallan alennusmyynti Uuden Oulun l. talousarviossa

Uutena Uuden Oulun valtuutettuna en voi kehua tapaa, millä yhdistyneen suuralueen asioita on alettu hoitamaan. Tuskin olivat vaalit ohi, kun meidän naapurikuntien vastavalittujen jo piti olla päättämässä tutustumalla lyhyessä ajassa asiakirjapinkkoihin, jotka vastasivat montaa raamattua. Itse en olettanut tulevani valituksi, vaikka Kiimingin ainoana läpipäässeenä nainen siitä ilahduin. Kun yksityiskohtaiset tiedot, mm. ikääntyneiden tulevan neuvoston budjetti, tasa-arvoasiain budjetti ja monet suuret asiat ovat siellä jossain piilossa tai näkymättömissä vaikeaselkoisissa talousarviokohdissa, eipä ole kummoista tehdä esityksiä. Kolmen viikon salapoliisityön jälkeen kuitenkin teimme valtuustossa valtavan määrän esityksiä talousarvioon, joista vain pari palautusesitystä meni läpi. Todellinen demokratiafarssi. l2 tuntia kokoustamista ja sellainen tulos! Missä on kuntademokratia jos kunnanhallitukset jo valmiiksi sopivat asiat ja me muut voidaan sitten toimia kumileimasimina ja näytellä esityksillämme että jotain voisi muuttaa? Koko päätösjärjestelmä on sairaalloinen sulle-mulle-systeemi, joka on omiaan entisestään hämmentämään äänestäjiä. Ei saisi äänestää toisen puolen hyviäkään päätöksiä, mistä syystä tasa-arvoa kannattavat tahot eivät suruissaan voineet tukea esityksiäni. Vaikka niiden taloudelliset vaikutukset olivat minimaalisia. Pelkona ettei saisi hyvää luottamustehtävää…
Itse äänestin jos oli hyvä ehdotus mm. vammaisten aseman suhteen eikä kuitenkaan mitään jätti-investointimeno-vaikutuksia. Saavat ne muutkin puolueet tehdä hyviä esityksiä ja tuen myös muiden liitoskuntien hyviä juttuja. Sidosryhmäni ei voi olla vain se, että vasemmisto näyttää hyvältä. Tosin ymmärrän ettei vain siitä ole kyse. Koko systeemi on mätä ja sen kanssa yritetään selvitä….
Tein esityksen yhdessä Keskustan ja Kokoomuksen kiiminkiläisten kanssa ns. Talvivaaran urheilualueen ja huoltorakennuksen hankkeesta, jolle oli jo rahaa OKMltä ja jonka valtuustomme hyväksyi jo pari vuotta sitten. Valituksen takia töitä ei ehditty aloittaa ennen uuteen Ouluun siirtymistä.  Kun esitykseni voitti toisen esityksen vastaparina, pidettiinkin yhtäkkiä ryhmäneuvottelut ja sen jälkeen voittoisaa 33 ääntä ei enää löytynyt. Mitä tapahtui??? Mitä äänestämistä sellainen on?
Nyt sitten Mayojen ennustaman maailmanlopun myötä kunnanjohtaja esittää, ettei mihinkään, siis mihinkään ole varaa, paitsi kipeisiin päätöksiin tietenkin, jotka arvattavasti kohdistuvat heikoimilla oleviin kuntalaisiiin. Oletan. En itse usko etteikö rikkaasta Oulusta löytyisi vanhusneuvostolle enemmän kuin pateettinen 30.000e (talousarviomme oli l30.000 plus...) mutta päätöksethän tehdään muilla tavoin kuin valtuuston esityksillä ja päätöksillä. Yleisvaikutelma on kuitenkin että vanha Oulu jyrää... sen aloittamat investoinnit  ekologisesti kestämättömine kallioparkkeineen jatkuvat tietenkin maailmanlopun jälkeenkin, mutta liitoskuntien asukkaiden toiveita ei liene mahdollista saada täytettyä muuta kuin ponsilla. Ehkä joulupukki huomioi ensi vuonna, mutta eipä sekään varmaa ole. Onhan tärkein, palveluverkkosuunnitelma jätetty meille avaamatta joten emme edes aidosti tiedä mistä äänestämme. Joku joukko sen tietää.
Hyvä esimerkki on suunniteltu Linnanmaan uimahalli jonka oululaiset asettavat Kiimingin toivoman uimahallin kanssa. kilpailuasemaan. Jos nuoret eivät jaksa pyörräillä keskus-Oulun kahteen hyvää uimahalliin, joissa selvästi on riittävästi tilaa  ja jos nämä lyhyisiin välimatkoihin tottuneet nuoret vaativat väestöpohjaan perustuen itselleen tämän investoinnin, missä on tasa-arvo jopa vasemmiston sisällä? Koillis-Oulussa ei ole kymmenien, jopa 40 km. säteellä mitään kunnollisia liikuntahalleja, mutta vanhaan Ouluun niitä pitäisi kovien päätösten aikana saada lisää ... verukkeella että jo pohjustettu ja linjattu. Eri säännöt siis vanhassa ja Uudessa Oulussa. Eri säännöt pätevät koskien vanhaa ja uutta Oulua.
Odotan pelolla mitä tällainen alkusuhtautuminen alueelliseen ja muuhun tasa-arvoon tulee merkitsemään. Ja kun tasa-arvobudjettiakaan ei juuri kukaan muu uskaltanut äänestää kuin minä vanha tasa-arvon ammattilaisänkyrä. Lillukanvarsia??? Ehkä. Prosessien tietämättömyyttä, jota ei haluttu tai ehditty avata uusille? Niin tai näin, kansanvalta pelaa huonosti, erotuomareita ei juuri kentällä näy, mutta iso rahapolis on voimissaan. Kiimingin urheilijatoivot jäivät ainakin toistaiseksi nuolemaan näppejään. Jäälin neuvolan siirrosta myös äänestetään sitten joskus palveluverkkoselvitysten jälkeen ja toivoa sopii, ettei asia ole siinä vaiheessa jo hoidettu pois valtuutettujen tieltä. Siitä myöhemmin, kun lupasin blogia pitää siitä mitä mahdollisuuksia on estää uusliberalistisen yrittäjä-konsernikunnan etenemistä ja hyvinvointivaltion alasajoa.

perjantai, 26. lokakuu 2012

Finanssialan himohamstraajat: kollektiivinen sielun- ja mielenhäiriö?

Nykyisen markkinatalous-kapitalismin keinovalikoima voittojen kartuttamiseksi on käyttää mahdollisimman vähän työvoimaa ja resursseja, ja ulkoistaa kaikki mahdolliset kustannukset yhteiskunnalle saasteista yt-neuvottelujen sosiaalisiin menoihin. Verojen ulkoistaminen veroparatiiseihin sentään onnistuu vain suuryrityksiltä. Kotiäidit, vapaaehtoiset ja työllistetyt, joiden tekemän ”työvoiman” (uusien kansalaisten) uusintamisen ja hoivan, tai ilmaisen työn arvoa ei nähdä kuin itsestään selvänä etuutena edistävät osaltaan pääoman kasaamista yksille ja harvoille, monien työllä. Kapitalismin logiikkaan kuuluu ottaa itselleen aina enemmän kuin on tarpeen, olipa kyse työvoiman panoksesta tai luonnon ilmaisista antimista.

Tämä toimintalogiikka on perustavanlaatuisella tavalla ristiriidassa alkuperäiskansojen luonnon lakien ja rituaalisen poisantamisen lahjatalouden kanssa. Kasaannuttamisen tähden teollinen ja myöhempi finanssikapitalismi omistautuu kerskakulutukseen ja yrittäjä-kuluttaja-kansalaisen ihanteen juurruttamiseen mm. medioiden ja yksisilmäisen yrittäjyyshehkutuksen avulla. Mitä enemmän yrittäjiä, sitä vähemmän sosiaaliturvan ja turvatyöpaikkojen tarvitsijoita (lähinnä naisvaltaiset alat), ja näin yksilön henkilökohtainen vastuu yrittämisestä korvaa esimerkiksi julkisen hallinnon pitkän ja kapean leipätyön.

Lukuisille alkuperäiskansoille on sen sijaan ollut (ja osittain yhä on) leimallista perustavanlaatuinen jakamisen ja yhteishyvän sekä perustarvikkeiden kierrätys. Ikivanha poisantamisen rituaali, potlatch, yritettiin kieltää lailla, koska se koettiin l800-luvulta lähtien kapitalismin vaaralliseksi kilpailijaksi ja arvojen haastajaksi. Tätä tasapainoista yhteisten resurssien ylläpitämistä edistävää perinnettä, kunniallista materialismista luopumista ja yhteisön ja yksilöiden ylijäämän poisantamista pidettiin myös tuhlaamisena. Olihan ajan länsimaisessa ihmiskuvassa keskeistä yksityisomaisuuden ihannointi, materialistinen saalistusvietti. Monissa intiaaniyhteisöissä kunnia koostuu siitä, mitä enemmän antaa pois--ei siitä mitä enemmän kasaa itselleen varsinkin luonnon ilmaisia antimia tai yhteisesti tuotettua hyvää. Kilpailuvietin luonnollistaneet tutkijat onnistuivat tulkitsemaan tämänkin vain kilpailuksi siitä, kuka ”voittaisi poisantamisen kilvan”. Eihän ”normaali” ihminen luovu omastaan ilman henkilökohtaista hyötyä, ja sitä olisi myös kunnia. Mielessä ei käynyt, että motiiviksi voisi riittää sama logiikka kuin äideillä, jotka jakavat ilmaisia lounaita pelkästään jo siksi, etteivät vauvat selviäisi vastavuoroisen vaihdon logiikalla, tai että pyyteetöntä välittämistäkin ihmisiltä löytyy.

Kapitalismi luo riittämättömyyden tunnetta, vajetta, puutetta ja turhia tarpeita—emotionaalisen perustyhjiön--taatakseen kysynnän tuotteille ja turhakkeille. Monet alkuperäiskansat sen sijaan pyrkivät ennaltaehkäisemään psykososiaaliset ja yhteiskunnalliset patologiat pitämällä kaikista riittävän hyvää huolta kautta ihmisten, ei rakennusten elämänkaaren (ilman mitään rakennusjättejä hyödyttäviä elinkaari-malleja). Epäsymmetrinen materiaalisen omaisuuden kasaaminen nähtiin sairaalloisena paheena. Tosin nykyisin kulutuskulttuuri on alkanut tunkeutua yhä syvemmällä myös Kanadan intiaanireservaattien viereen rakennettujen ostosparatiisien ja medioista pursuavien länsimaisten ”arvojen” tähden.

Tosi-TV formaatti

Hamstraus-mielenhäiriö, josta on luotu tuottoisa ja suosittu tosiTV- formaatti ei voisi olla kuviteltavissa alkuperäisemmässä lahjatalous-ideologiassa, sillä sen maailmankuvassa ei nähdä arvoa ekososiaalisesti kestämättömän psyykkisen tyhjiön luomisessa ja luonnonvarojen riistossa ”talouskasvun” luomiseksi. Miksi he eivät tarvinneet talouskasvua, jota ilman nykymaailma kuvittelee tuhoutuvansa? Siksi, että heille kasvu oli luonnon elonvoiman, ihmiskunnan uusintamisen ja eläinten kunnioitus- ja kumppanuussuhteen rituaalista, yhteisöllistä ylläpitoa ja performatiivista toistoa. Kasvu taattiin aidosti kestävän kehityksen keinoin, huomioiden tulevien sukupolvien tarpeet ja edellytykset toimeentuloon ja ”elinvoimaan” uusiutuvana luonnonvarana. Irokeesit jakoivat viljelystensä ylijäämän naapuriheimoille rauhan ylläpitämiseksi. Rauhanpalkinto-EU sen sijaan sallii ylijäämän ylettömän kasaantumisen pääomatahoille, finanssilaitoksille, joiden ei liian suurina voi antaa kaatua ja ottaa vastuuta omista riskitoiminnoistaan. Lisäksi se on mukana aiheuttamassa suoranaista puutetta ja ”toimeentulon kestävyysvajetta” tuottavuus- ja kilpailukyky-ideologiallaan viemällä EU:n köyhimmiltä sen perusturvan, joka on taannut ihmisarvoisen elämän ja toimeentulon. Se on kasaantumisen peilikuva, koska yksien vaurastuminen on suoraan yhteydessä toisten köyhtymiseen ja riistoon.

Kapitalistiset mediat myös suoltavat yltiökilpailuhenkista ja hierarkkiat luonnostavia ohjelmaformaatteja, jota Suomikin tarjoaa kritiikittä. Darwinistiselle elossasäilymisen kilvalle (”luontofilmit”, joissa laji-syö-lajia ja parittelee ikään kuin ainoana kuviteltavissa olevana luonto-käsikirjoituksena) ja yhä militaristisemmalle kielenkäytölle ja kilpailuhengelle ei juuri ole vaihtoehtoja (sukupuolten sota, kuoro-, läski-, kokki- ja muut ”sodat”). Jopa näennäiset hyväntekeväisyysohjelmat ”jenkkilästä” peittoavat niitä rahoittaneet mainoskampanjat, joilla suuryritykset luovat kuluttajille positiivisia mielleyhtymiä tuotteisiinsa. Kapitalismin peruspilareita ovat superlatiivit: karmein kämppä, kuppila, sarjamurhaaja, äärimmäisin hyppy tai remontti, rumin tai rohkein sankari. Nyt myös: sotkuisin ja pahiten täyteen ahdattu asumus. Äärimmäisin ja paradoksaalisesti kuuliaisin himoshoppailija-kulittaja. Se jonka pakkomielle hulluilla päivillä ”pitää talouden rattaat pyörimässä” ja näin takaa rajallisessa maailmassa rajattomaksi kuvitellun – sairaalloisen—talouskasvun.

Himohamstraajat on ohjelma, jonka voi tiivistää koko kapitalismin omaksi patologiaksi ja varjokuvaksi—sielun- ja mielenhäiriöksi, jonka se ensin projisoi yksilötason ongelmaksi ja jolla se sitten rahastaa ”terveempien” tai vielä kaapissa piilottelevien kanssakuluttajien tirkistelyviihteenä. Ohjelman voi toki myös nähdä positiivisena sikäli kuin se avaa silmät räikeään eriarvoisuuskuiluun rikkaan USA:n ja rutiköyhien kehitysmaiden välillä. Me länsimaiden himohamstraajat hukumme kirjaimellisesti tavarasaasteeseen, kasaantuneisiin halpatuontitarjouksiin markkinatalouden hulluilla päivillä. Pahimmat virukset eivät ole jatkuvasti uudestaan ostamissamme tietokoneissa vaan finanssikapitalismin arvoissa, ahneudessa ja rokotteissa talouskasvun ehtymisen kauhuskenaariota vastaan. Hamstraus on heijastus kulttuurisista ja monista muista yksilöllis-henkisistä ilmiöistä, mutta kirkonkin liian patriarkaalisena vallankäytön foorumina kokeneet henkilöt pyrkivät todennäköisesti täyttämään yhteenkuuluvaisuuden, henkisyyden, aidon hyväksynnän ja rakkauden vajeen synnyttämää tyhjiötä. Sairainta tässä onkin, että kapitalismi ruokkimalla ruokkii näitä eriasteisia tyhjiötiloja. Samaan aikaan se jättää tyydyttämättä ihmisten toimeentulolle ja hengissä säilymiselle olennaiset perustarpeet. Sosiaaliporno on sitäkin vaarallisempaa, ettei moni tiedosta sen tausta-agendaa—ihmisten tunteiden tuotteistamista, joka kärjistyy suuryritys-vetoisissa ”hyväntekeväisyysohjelmissa”. Ihannoidaan suuryritysten tapaa rakentaa vaikeuksia kohdanneille extreme remontilla upea uusi koti, mutta vaietaan se, että hyvinvointivaltiolla ja sosiaalivakuutuksilla tällainen avuntarve kohdistuisi kaikkiin, ei valittuihin harvoihin.

Oletko huomannut sitä lyhtyjen ja kynttilöiden ylitarjontaa, ylitseampuavaa valinnanvapautta, joka joitakin hamstereita houkuttelee marketteihin? Mihin tarpeeseen ne mahtavatkaan vastata kun niiden määrä ja koko sen kuin kasvavat? Vanhan ajan luonnollinen lämpö ja yhteisöllisyys? Juuri se jota naapuriston hienoin, kallein ja brändätyin SuperLyhty ei koskaan voi tarjota aivan muita tarpeita omaavalle kuluttaja-kansalaiselle. Vai romantiikannälkää kaikesta elämän ydinarvoista vieraannutetuille?

Suosittelen vasemmistolle omaa ohjelmaformaattia, tosiTV- ohjelman, jossa lähetämme terapeutti- ja kamankarkoitustiimin Björn Wahlroosin ja Mikael Liliuksen tai heitä näyttelevien ökylinnoihin karsimaan kaikkea mikä vasemmistonäkemyksestä edustaa ”romua” tai ”arvotonta muistokamaa” (sotasankarimuistoesineistä pörssiosakkeisiin). Ja tietenkin diagnosoimaan heidän anaalis-kompulsiivisen rahanteko-häiriötilansa. Olisiko peräti kaksisuuntainen logiikassaan lähes skitsoinen mielentilahäiriö—sanovathan heidän puolestapuhujansa jatkuvasti että hyvinvointivaltio pelastetaan tuhoamalla se pala palalta—ristiriita, jota aidosti rationaalinen tasapainoinen ihminen voi tuskin käsittää. Ohjelma voitaisiin toteuttaa lahjatalouden keinoin—vapaaehtois-näyttelijöillä ja käymällä reservaateissa tutustumassa lahjatalous-ideologian rippeisiin. Tosin niihin yhteisöihin pääsy ei ole enää itsestään selvää. Ne tietävät että kun se isoin, karmein ja historiallisesti suurin lama-taantuma-taantumus sitten tulla ropsahtaa vaikka aurinkomyrskynä, amerikkalaisten kauhuelokuvien Virusten Viruksena, Tappajapalomuurin murtajana, joka sammuttaa kaikki sähköt, he kyllä vielä tietävät miten selvitä hengissä ekologisesti vaikeissa oloissa. Tai ainakin jotkut heistä.

Kaarina Kailo, poisantamis-amatööri mutta oppiva lahjatalous-asiantuntija

 

 

 

perjantai, 26. lokakuu 2012

Jokapäiväinen leipämme vanhuksilta vangeille?

Iltalehti kertoo 22.10.12 vangitun Nova-liikemiehen Artosalon ja seksikapakoistaan tunnetuksi tulleen Ismo Oksasen vankilakokemuksista lähes kadehdittavana kokemuksena. Vaikka kiloja on lähtenyt "terveellisen ruokavalion ja säännöllisen rytmin ja liikunnan myötä, olo on siellä parempi, Hyvät kuntosalitkin saavat kiitosta. Merisalolle laaditaan lisäksi kunto-ohjelma. Oksanen kehuu vankila-aikaansa ensimmäiseksi lomakseen, josta nautti "täysin siemauksin". 

Samaan aikaan kuulemme yhä järkyttävämpiä paljastuksia vanhusten hoitamatta ja pesemättä jättämisestä ja laaja-alaisesta laiminlyönnin kulttuurista tehokkuuden verukkeella. Oulun vanhuspalvelujen harmonisoinnin ohjelmassa myös viitataan chill and cook -metodiin, joka on jo toiminut pilottina: vanhuksille tuodaan vain kolmenä päivänä 7 sijaan kylmä lounas, josta on lisukkeet karsittu vaikka hinta on laskenut mitättömiä pennosia. Luvassa on heikennyksiä ja ostovoimaisten suosimista, jos uusi valtuusto hyväksyy esityksen.

Uskon, että kansalaiset haluaisivat tietää, hekö tukevat rötösherrojen vankilalomia kuntoilumahdollisuuksineen samaan aikaan kun vanhusten elämäntyö hyvinvointivaltiomme eteen palkitaan suunnitelluilla aurausten lopetuksilla, éntistä "keveämmilä" ja "ketterämmillä" palveluilla (lue: heikennyksillä) ja erilaisten maksujen ja omavastuu-osuuksien korotuksilla. Iltalehden raportti tuntuu vaalien alla suoranaiselta sosiaalipornolta ja provokaatiolta. Mikä puolue vastaisi miten tämä rikollisten holhous ja lehtijutun mainitsemat gourmet-ruoat voisivat olla osa valtion pitkään harjoittamaa "tuottavusohjelmaa" ja säästöjä? Harva toivoo Suomeen USAN ja monien sivistymättömien muiden maiden vankilajärjestelmää, jossa rikolliset heitetään varsinaisiin sudenpesiin ja raiskauskeskuksiin selviämään jos selviävät. Sosioekonomisten taustojen kuten köyhyyskierteen ynnä muiden psyko-sosiologisten tekijöiden vaikutuksesta ja mielenterveysongelmien tähden rikollisuuteen ajautuneet vangit tulee eheyttää inhimillisin keinoin uudestaan yhteiskuntakelpoisiksi ja henkiseen kasvuun kykeneviksi kansalaisiksi. Jos vankilat todellakin kohtelevat talousrikollisia ja verovarojemme riistäjiä, kuntien kirstujen tyhjentäjiä vanhuksia paremmin, jossain vaikuttaa kuitenkin aika erikoinen hyvä veli -verkosto. Jos suomalaisten vankien suurin puheenaihe on "kilojen paluu", olemme kilometrien, valon etäisyydessä ihmisten, eikä outojen yritysmafioiden yhteiskunnasta. 

Ei ole ensimmäinen kerta, kun vanhukset kysyvät, pitääkö heidän tehdä rikos saadakseen se lämmin lounas ja ulkoilu joka on jo perusoikeus? Muuttuuko mikään vaalien välillä? Sari Sairaanhoitaja ei vieläkään ole saanut Kataisen lupaamaa 500e. korotusta, mutta koki lakot kieltävän erityislain, vanhuspalvelulaki tökkii yhä, mutta näemmä vankiloissa työvoiman vähennys ei ole heikentänyt vankieliitin tervettä ruokavaliota. Lapset ja nuoretkin jo alistetaan kumiperunoille, kouluissa ruoka loppuu kesken ja annokset pienevät.

Jätetäänkö näitä herroja ilman ulkoilmaa ja suihkua vaikkapa kahdeksi viikoksi henkilökuntapulan takia, toisin sanoen, miksi juuri vanhusten kohdalla henkilökuntavaje on niin kestämätön? Miksei oikeutettu kohu vanhusten kohtelusta rahantekoyrityksissä vieläkään aiheuta muutosta? Odotan toiveikkaana, mutta myös peololla, miten tällainenkin ristiriita verovaroin ylläpidetyissä palveluissa ratkaistaan. Kansan kestävyysvaje ja Suomen moraalilama tekevät kipeät päätökset entistä kipeämmiksi, jos ne edelleen kohdistetaan kaikista sairaimpiin. 

Kaarina Kailo, uuden Oulun yhdistymishallituksen varajäsen ja luottamustoimien moniaktivisti, Kiiminki

 

sunnuntai, 6. toukokuu 2012

Mielenterveyskuntoutusta koirien kanssa? Tassuterapia käyttöön!

Olen katsonut niitä harvinaisia televisio-ohjelmia jotka eivät ole PELKKÄÄ tuotesijoittelua, kilpailuhuumaa, pudotuspeliä, manipulaatiota ja väkivaltaa. Koira-ohjelmat kuuluvat niihin, vaikka niilläkin myydään tietenkin koiratuotteita.

Joka tapauksessa, tuli mieleen pari juttua. A) Uusliberalismin eli nykyisen vallitsevan talous-ideologiamme mukaan ihminen on perusaggressiivinen omanedun tavoittelijapahis, ja kun tätä kilpailuviettiä oikein ruokitaan, ja kaikki ajavat omaa hyväänsä, yhteishyvä kasvaa, vauraus kasvaa ja kaikki hyödymme. Vauraus tihkuu alas kuin mahla puussa.  Unohtuu vaan se, että jos näin on, miksi emme sitten laein ja asetuksin varaudu kunnolla niiden puolustamiseen, jotka putoavat kovassa pelissä ja tämän ihmisen raadollisuuden seurauksena. Eiväthän kaikki voi mitenkään voittaa! 

B) Kun katsoo koiraohjelmia, näkee kyllä jos ei muuten usko, että onhan meissä ihmisissä toinen puoli ja uskon että hoivaava, rakastava, lähimmäismyönteinen ihmisyys on aliarvostettu meidän aikakaudella. Toki siihen, millainen ihmisyys vallitsee kussakin yhteiskunnassa, määräytyy pitkälle sen mukaan millaista ihmisyyttä luodaan, normalisoidaan, palkitaan. Itse uskon että useimmat mieluummin hoivaa kuin tappaa ja tuhoaa.

Tästä koiraohjelmiin. Ne osoittavat etteivät koirat synny aggressiivisiksi häiriköikis kuin traumojen ja kaltoinkohtelun kautta. Sama vaikuttanee ihmisissä jotka jotkut yhteiskunnat oikein kunnolla kouluttavat väkivaltaan ja aggressioon, mm. länsimaiset kilpailuyhteiskunnat.  Koira-ohjelmat osoittavat myös että aggressiot voidaan purkaa ja koirat saada sosialisoitua hyvään käytökseen ja luottamukseen jne. hyvällä hoidolla ja asenteilla, ennen kaikkea Rakkaudella.

Koko länsimainen yhteiskunta pitäisi panna koirahoivapuistoon koulutettavaksi uudelleen. Saattaisi tulla näiden koirakuiskaajien avulla aivan uudenlaista ihmisyyttä ja inhimillisyyttä vain koiria seuraamalla. Ei keppiä vaan naksuja ilman pyramidihierarkkioita maallisissa ja hengellisissä sfääreissä.

Miksi siis ei meilenterveyskuntoutuksessa esimerkiksi järjestetä kuntoutusleirejä aggressiivisille ja masentuneille nuorille joita meillä on vailla huomiota kuin kulkukoiria. Koiria hoitamalla ja kasvattamalla samalla tavoin hyväksynnän ja rakkauden, ei käskyttämisen ja kepin avulla, ehkä voisimme pelastaa monen nuoren syrjäytetyn väkivallan kierteeltä. Ei tarvitsisi puukottaa ensimmäistä eteen kulkevaa hätähuutona.  

Yhteishenkiset eheyttävät rakkauskuntoutukset koirille ja näille uhanalasille nuorille, jotka haluavat vihaa ja sotaa kun ei muutakaan toimintaa ole ja ovat kokeneet hylkäämistä ja muuta traumaattista. Koirat ovat ihmisen paras ystävä ja voisivat ehkä antaa enemmän rakkautta, ainakin varmasti enemmän kuin pörssivetoiset tai yrittäjävetoiset voitontavoittelija-kuntouttajatahot joihin huostaanotettujakin meinataan sijoittaa rahankiilto silmissä.

En tiedä tarkkaan mitä ajan takaa, koska tämä on vain heikko vision välähdys. Mutta eikö voisi tosissaan ajatella että tassuterapiasta joka on auttanut vanhuksia voisi tulla hoitomuoto ja samaistumiskohde myös kärsiville nuorille?

Joku hoivarationaalinen minua pitemmällä näissä asioissa oleva tyyppi tässä voisi kehittää tätä ideaa eteenpäin. Nuoret syrjäytetyt tarvitsevat tukea ja hyväksyntää, ja voisivat ehkä kokea sitä seuratessaan miten koirian koulutetaan ja kuntoutetaan kuten näissä jenkkiohjelmissa. Tai jos heille annettaisiin pakkotyökkärihommien sijaan tai  työharjoittelun rinnalla mahdollisuus hoivata ja kokea hoivaavan ihmissuhteen merkitys.  

Jos ihminen on ihmiselle susi niin ehkä koira ei olisi nuorelle susi vaan paras ystävä.'