Olen katsonut niitä harvinaisia televisio-ohjelmia jotka eivät ole PELKKÄÄ tuotesijoittelua, kilpailuhuumaa, pudotuspeliä, manipulaatiota ja väkivaltaa. Koira-ohjelmat kuuluvat niihin, vaikka niilläkin myydään tietenkin koiratuotteita.

Joka tapauksessa, tuli mieleen pari juttua. A) Uusliberalismin eli nykyisen vallitsevan talous-ideologiamme mukaan ihminen on perusaggressiivinen omanedun tavoittelijapahis, ja kun tätä kilpailuviettiä oikein ruokitaan, ja kaikki ajavat omaa hyväänsä, yhteishyvä kasvaa, vauraus kasvaa ja kaikki hyödymme. Vauraus tihkuu alas kuin mahla puussa.  Unohtuu vaan se, että jos näin on, miksi emme sitten laein ja asetuksin varaudu kunnolla niiden puolustamiseen, jotka putoavat kovassa pelissä ja tämän ihmisen raadollisuuden seurauksena. Eiväthän kaikki voi mitenkään voittaa! 

B) Kun katsoo koiraohjelmia, näkee kyllä jos ei muuten usko, että onhan meissä ihmisissä toinen puoli ja uskon että hoivaava, rakastava, lähimmäismyönteinen ihmisyys on aliarvostettu meidän aikakaudella. Toki siihen, millainen ihmisyys vallitsee kussakin yhteiskunnassa, määräytyy pitkälle sen mukaan millaista ihmisyyttä luodaan, normalisoidaan, palkitaan. Itse uskon että useimmat mieluummin hoivaa kuin tappaa ja tuhoaa.

Tästä koiraohjelmiin. Ne osoittavat etteivät koirat synny aggressiivisiksi häiriköikis kuin traumojen ja kaltoinkohtelun kautta. Sama vaikuttanee ihmisissä jotka jotkut yhteiskunnat oikein kunnolla kouluttavat väkivaltaan ja aggressioon, mm. länsimaiset kilpailuyhteiskunnat.  Koira-ohjelmat osoittavat myös että aggressiot voidaan purkaa ja koirat saada sosialisoitua hyvään käytökseen ja luottamukseen jne. hyvällä hoidolla ja asenteilla, ennen kaikkea Rakkaudella.

Koko länsimainen yhteiskunta pitäisi panna koirahoivapuistoon koulutettavaksi uudelleen. Saattaisi tulla näiden koirakuiskaajien avulla aivan uudenlaista ihmisyyttä ja inhimillisyyttä vain koiria seuraamalla. Ei keppiä vaan naksuja ilman pyramidihierarkkioita maallisissa ja hengellisissä sfääreissä.

Miksi siis ei meilenterveyskuntoutuksessa esimerkiksi järjestetä kuntoutusleirejä aggressiivisille ja masentuneille nuorille joita meillä on vailla huomiota kuin kulkukoiria. Koiria hoitamalla ja kasvattamalla samalla tavoin hyväksynnän ja rakkauden, ei käskyttämisen ja kepin avulla, ehkä voisimme pelastaa monen nuoren syrjäytetyn väkivallan kierteeltä. Ei tarvitsisi puukottaa ensimmäistä eteen kulkevaa hätähuutona.  

Yhteishenkiset eheyttävät rakkauskuntoutukset koirille ja näille uhanalasille nuorille, jotka haluavat vihaa ja sotaa kun ei muutakaan toimintaa ole ja ovat kokeneet hylkäämistä ja muuta traumaattista. Koirat ovat ihmisen paras ystävä ja voisivat ehkä antaa enemmän rakkautta, ainakin varmasti enemmän kuin pörssivetoiset tai yrittäjävetoiset voitontavoittelija-kuntouttajatahot joihin huostaanotettujakin meinataan sijoittaa rahankiilto silmissä.

En tiedä tarkkaan mitä ajan takaa, koska tämä on vain heikko vision välähdys. Mutta eikö voisi tosissaan ajatella että tassuterapiasta joka on auttanut vanhuksia voisi tulla hoitomuoto ja samaistumiskohde myös kärsiville nuorille?

Joku hoivarationaalinen minua pitemmällä näissä asioissa oleva tyyppi tässä voisi kehittää tätä ideaa eteenpäin. Nuoret syrjäytetyt tarvitsevat tukea ja hyväksyntää, ja voisivat ehkä kokea sitä seuratessaan miten koirian koulutetaan ja kuntoutetaan kuten näissä jenkkiohjelmissa. Tai jos heille annettaisiin pakkotyökkärihommien sijaan tai  työharjoittelun rinnalla mahdollisuus hoivata ja kokea hoivaavan ihmissuhteen merkitys.  

Jos ihminen on ihmiselle susi niin ehkä koira ei olisi nuorelle susi vaan paras ystävä.'