Viime aikojen finanssi- ja ilmastokriisien vanavedessä kansalaiset ovat havahtuneet uusliberalismiksi nimetyn taloususkonnon ristiriitaisuuksiin. Yhtiövetoisessa rahanvallassa yritysten riskit sosialisoidaan mutta niiden voittojen sallitaan valua yksityisiin käsiin niiden saamista julkisista tuista huolimatta. Se ollaan noteerattu laajasti.
Mutta kuinka moni on huomannut, että konsultit ja hallintotieteiden gurut kiertävät nykyisin valtuustoseminaareissa hehkuttamassa tulevaisuuden uljaita uusia vapauksia: valinnan- ja yrittämisen ylivertaista vapautta.
Puheessa vapauksista ja vastuusta paljastuu kuitenkin epäterve epäsymmetria: yhtiöiden vapautta yhteiskuntavastuusta (esim. työpaikkojen luomisesta ja edistämisestä sekä investoinneista) vastaa kansalaisten vastuu tukea yrittämisen ”vapautta” ja samalla huolehtia itse yhtiöiden aiheuttaman työttömyyden seurauksista toimeentulolleen. Kuntalaiset tulee "aktivoida" ja "vastuullistaa"--ei saa enää odottaa kaikkea kunnalta ja elää passiivisesti holhottavana.
 Filosofi Polanyi on nostanut keskusteluun kahdenlaiset vapaudet, hyvät ja pahat. Niitä onkin hyvä pohtia, sillä mielestäni nämä uudet "vapaudet" ovat käänteistä tasa-arvoa ja röyhkeätä eriarvoistamisen strategioiden peittelyä.  Perusturvan, toimeentulo- ja työnsaannin oikeuksista vapauden edellytyksinä konsultit eivät puhu mitään. Pahoihin vapauksiin kuuluu käyttää kanssaihmisiä hyväkseen ja vapaus saada suhteettoman suuria voittoja ilman vastaavaa panosta yhteiskunnalle. Kultaisissa häkeissään elävälle eliitille maailma varmasti näyttääkin nyt paremmalta. Sama periaate toteutuu yliopisto-rahoituksessa: mitä enemmän saat rahaa elinkeinoelämältä, sitä enemmän valtio panee päälle--ja päinvastoin. Mitä rikkaampi olet, sitä vähemmän maksat veroja. Ja niin edelleen.
Uusliberalismi tarjoaa oikeudet ja vapaudet niille, jotka eivät enää tarvitse lisää tuloja, vapaa-aikaa ja turvallisuutta ja jättaä muille vain murusia. Ristiriitaista onkin, että samainen markkinatalous, jossa nautimme mielipiteen-, kokoontumisen-, yhdistymisen-, ja sananvapaudesta, on romuttamassa näiden vapauksien edellytyksiä vallan keskittämisellä ja rahanvallan kasvulla. Aidosti demokraattiseen tulevaisuuteen johtavan tien tukkeena on liberaalin utopianismin muodostama “moraalinen uhka”, eli väite että kaikenlainen säätely tuhoaa vapauden, ja että tulonsiirrot ovat tasapäistämistä.  Onkin riski että vapauden idea surkastuu pelkäksi  vapaan yrittäjyyden ja riiston edistämiseksi, joka tarkoittaa täyttä vapautta vastuusta niille, jotka eivät enää tarvitse lisää tuloja, ja vapauden murusia kansalle, joka turhaan yrittää hyödyntää demokraattisia oikeuksiaan suojautuakseen omistajan valtaa vastaan. Hyvät vapaudet surkastuvat ja pahat ottavat vallan.
Ylikansallisten yritysten tavoitteena on tunnetusti alhainen verotus ja vähäinen julkinen koulutus, julkisten palvelujen ja hyödykkeiden yksityistäminen, yksityisen omistusoikeuden lujittaminen sekä muutokset lainsäädännössä ja muissa säännöksissä julkisen osallistumisen rajoittamiseksi. Yritysvetoiset ja markkinaehtoiset ”uudet vapaudet” eivät suinkaan lupaa lisääntyvää hyvinvointia ja laadukkaita, asiakaslähtöisiä palveluita yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville ryhmille. Tässä, kuten muissa julkisuudessa levitetyissä myyteissä uusliberalismin auvoisuudesta kätketään se, että uudet vapaudet merkitsevät hyvinvointivaltioon kytkettyjen universaalien perusoikeuksien ja tasa-arvon haltuunottoa ja siirtoa suuryritysten kyseenalaisiksi oikeuksiksi.
 Jo termi ”kipeät päätökset” kohdistuu yhteiskunnan vähävaraisiin ja maan hiljaisiin, ei suinkaan vauraaseen ja yhä vaurastuvaan eliittiin. Tasa-arvoa onkin uuden retoriikan mukaan suuryritysten oikeus päästä käsiksi julkisten verovarojen myötä takuuvoitollisiin palvelusopimuksiin jotka nekin kohdentuvat eriarvoisuutta lisäävästi ostovoimaiseen kansanosaan. Mikään ei saisi ”vääristää” kilpailua oikeudenmukaisuuden nimissä, mutta tämän puheen ristiriidat ovat räikeitä. 
Myös kepit ja porkkanat jaetaan epäjohdonmukaisesti. Työttömiä ja pienituloisia "kannustetaan" töihin viemällä heiltä porkkanatkin pöydältä, ja antamalla vielä keppiä päälle. Rikkaita, ja yritysten johtoa sen sijaan kannustetaan lisäbonuksilla ja eduilla, koska ilmeisesti heitä ei mikään muuten motivoi huikeisiin suorituksiin kuin porkkanat yli tarpeen. Siis köyhiä motivoi nälkä, rikkaita ahneus. Se niistä uusista vapauksista.