Yhtenä Kirkon yhteisvastuu- teemana tänä vuonna on ylivelkaantuneiden auttaminen. Keräys siis toistaa edellisen laman jälkeistä kirkkopolitiikkaa lamassa velkaantuneiden auttamiseksi.  Koen kuitenkin ristiriitaisena, että kirkko osallistuu sellaiseen ”sosiaalipolitiikkaan,” jossa yhdellä kädellä tuetaan ehkä piiloisesti juuri näiden tilanteiden syntymistä, ja toisella kädellä kannustetaan hoitamaan ongelma kuntalaisten rahoilla. Tämä on irvokasta erityisesti aikana, jolloin olemme muutenkin ahneiden ”banksterien bankki-vankeja.”  Veronmaksajat ovat ilman aitoa demokraattista vaikutusmahdollisuutta joutuneet koko EU:n kipusiskoiksi kun keinottelukapitalismi vaatii riskiensä sosialisointia, mutta yksityistää voitot yhteishyvän kantamattomiin.  Samaan aikaan kun Pyhän Rahan uskonto on tehohoidossa, se vaatii yhä vaan lisää uhrilahjoja.

On myös havaittu että papit ja kirkkoväki ovat vahvasti oikeistopuolueiden kannattajia. Eivätkö he tiedosta, että nimenomaan oikeisto toimii pankkiirien, finanssieliitin ja pikavippi-tyyppisen ”elinkeinovapauden” edistäjänä ja äänitorvena? Filosofi Polanyin mukaan ”pahoilla vapauksilla” esim. tuetaan säätelystä vapaata yrittämistä enemmän kuin solidaarisen,  ”kurjuudesta vapaan” vapauden eetosta. Vasemmistopuolueet ovat päämäärätietoisimmin ajaneet mm. pikaluotto-teollisuuden kieltämistä ja köyhillä rahastamisen lopettamista.  John Rawls kuuluu niihin moraalifilosofeihin,  joiden mielestä yhdenkään ryhmän vapaus   ei saa mennä toisen ryhmän elämän perusedellytysten edelle. 

Tein aloitteen Kiimingin kunnanvaltuustossa sosiaalisesta luototuksesta, joka on käytössä varsin monissa Suomen kunnissa. Miksemme suuntaisi varojamme pikemmin ahdinkoon joutuneiden tukemiseen matalakorkoisilla lainoilla osana solidaarisuus- ja välittämistaloutta? Aloite ei saanut kannatusta porvari-vetoisessa valtuustossa.  Päinvastoin, Kiimingissä kuten muualla, köyhät ovat epsäsuorasti bisneksenteon kohde;  laskujen perinnän tultua ulkoistetuksi perintäyrityksille, kuntalaisen väliaikainenkin kyvyttömyys maksaa pientä maksua voi johtaa köyhtymiskierteeseen velkatason vain noustessa. Lopulta kunta joutuu osallistumaan tähän myös toimeentulotukien kautta ja jälleen me kuntalaiset siis joudumme maksumiehiksi yritysten rikastuessa.  Yhdysvalloissa köyhillä rahastaminen on jo arkipäivää.  Suomessa alamme myös olla  liiankin valmiita hoitamaan epäsymmetristen, epäreilujen valtasuhteiden ja järjestelmien seuraukset  hyväntekeväisyydellä.    

Velkaneuvonnan jonot ovat kasvaneet ja suomalaisten velkaantumisaste on noussut hälyttävästi. Peruskuluja katetaan luottokortein. Odottamattomat tilanteet työttömyydestä avioeroon tai onnettomuuksiin voivat myös sysätä pika-ahdinkoon.  Tietenkin niin kirkon kuin muiden tahojen on nyt tuettava osaltaan kansalaisia. Mutta poliittinen aktivismi ja vastuullisempi äänestäminen näiden  sosiaalipoliittisten ilmiöiden kitkemiseksi olisi vähintäänkin toivottavaa. On kaksinaismoraalista äänestää pikavippi-intoilijoita ja sitten anoa almuja jo entisestään köyhtyneiltä kuntalaisilta.