Uutta Oulua tuli kehittää luottamuksen ja vastuullisen rohkeuden hengessä. Miten kävi jo alkumetreillä? Käytetäänkö kuntaliitosta perälautana, johon tukeutuen kunnat alkavat investointien kilpalaulannan. Tässä villien investointihankkeiden kuorosodassa äänekkäimmin laulaa Haukipudas. Suhteutettuna väkimäärään, sen omaksuma elinkaarimalli, 30 miljoonaa, takaa suurille rakennusfirmoille veronmaksajien tuella mittavat voitot. Myös Oulun ”keskitetty pysäköintimalli” (56miljoonaa, joka todennäköisesti venähtää kaksinkertaiseksi summaksi) seisauttaa veret. Kuka kantaa vastuun, kuka maksaa viulut, jos nämä hankkeet kaatuvat ilmastonlämpenemisen ja joukkoliikennepakon myötä omaan mahdottomuuteensa? Elinkaarimalli on pikavippi-järjestelmä. Kunta tukee rakennusyrityksiä ja vuokraa heiltä tilat kouluille, terveyskeskuksille ja tiesmille. 30 vuoden kuluttua ne ostetaan takaisin. Englannin kokemus on ollut, että nämä ppp-public-private yhteistyökuviot tulevat hirvittävän kalliiksi kuntalaisille, mutta ovat oiva bisnes sijoittajille ja yrityksille. Ks. esim. Jaana Airaksinen, maailmantaloutta kaikille. Mikä perhe mieluummin vuokraa kodin ja sitoutuu lunastamaan sen 30 vuoden päästä? Nämä ovat käytännössä kuntien pikavippejä, joilla saadaan taseet näyttämään paremmilta ja velat piilotettua. Mutta maksun aika koittaa. Kuten se koitti ppp-malleja kokeilleella Kreikalla. Auta armias tätä järjettömyyttä.

Oulun kunnissa ja työpaikoilla kiertäneet konsultit ovat toitottaneet kuin höyryveturit, että juna menee kohta ohi, meidän on hypättävä kyytiin, joustettava, oltava ennakkoluulottomia, rohkeita, luovia, innovatiivisia ja sopeuduttava uusiin ”palvelunjärjestämisen” ja omavastuun lisäämisen pakkoihin ”talvisodan hengessä.” Samaan aikaan kun palkkatyön määrää ja ehtoja ajetaan alas, kun terveyden- ja vanhustenhuolto on historiallisessa taloudellis-henkisessä kriisitilassa, rahaa löytyy säkeittäin kuin Roope-Ankan säiliöistä ensimmäisen luokan vapaamatkustajien hyväksi. Samaiset mersuporvarit, jotka siirtävät yhteisiä verovaroja yksityisten yritysten riskien sosialisoimiseen, voittojen valuessa veroparatiiseihin tai ennestään ylirikkaiden tileille, keinottelevat pääomatuloilla ja maksavat pienen, jos mitään osuutta kunnallisveroista. Silti he käyttävät julkisia palveluita, ja nauttivat pian myös rikkaita suosivista palveluseteleistä ja ohituskaistoista yksityisiin palveluihin. 
Kuntien tehtävä ei voi olla rikastuttaa yrityksiä sen sijaan, että sen ydintehtävä olisi kaikkien tarvitsemista peruspalveluista huolehtiminen. Yksityisautojen päiväkodit ja kohoavat parkkihinnat eivät edusta kestävää kehitystä. Päinvastoin, ne ovat kuin kapitalismin viimeinen rynnistys hupenevien resurssien ja nousevien myrskyjen kriisissä vielä ryövätä pala mennyttä talouskasvun maailmaa. Miksei Oulun kaupunki ottanut 56 miljoonaa syömävelkaa lopultakin eläkepommin varalta tulevaisuuden palvelutarpeiden huomioimiseksi, vanhusten hyvän hoivan takaamiseksi? Miesuskovaisen eliittivetoisen kapitalismin logiikka on ekososiaalisesti kestämätöntä: koneiden ja teknologian synnyttäjille ja hoivaajille maksetaan yhä enemmän ihmisten, luonnon ja vanhusten hoivaajien nuollessa näppejään. Kestämättömän kehityksen vaalijoita palkitaan verovaroin mutta kansan ja vastuullisen tulevaisuuden puolustajia ajetaan nurkkaan kuin rikollisia. Elämme yhtiövallassa.  Konserni-oulussa, jonka tehtävä on varmistaa voittoja ja tuottavuutta vähemmistön hyväksi. Tämä jos jokin on eliittipopulismiä. Sitäkö kansa haluaa?