Hannes Manninen on kommentoinut Kreikan talouskriisiä todeten, että joudumme Suomessakin valitsemaan malarian ja koleeran väliltä. Jos emme suostu l,6 miljardin tai sitä vielä mittavamman "lainan" myöntämiseen Kreikan pelastamiseksi konkurssilta, kärsimme seuraukset koko eurovaluutan ja Euroalueen kriisistä kohoavina korkoina ja pahimmillaan laajenevana EU- kriisinä.  On väläytetty jopa mahdollisuutta, että EU instituutiona ja rahaliittona menisi konkurssiin....Jyrki Katainen käyttää kriisistä lääketieteellistä metaforaa ja valittaa, että "ollaan saatu tartunta" laajemmasta finanssikriisistä. Siinä valtiovarainministeri osuu oikeaan: kapitalismi todellakin on vakava epidemia ja märkivä tauti, jota USA etunenässä on levittänyt kautta maailman demokratian ja vapaan markkinatalouden verukkeella. Nyt sitten olemme kaikki saaneet tartunnan, ja se tekee kipeää. Mutta se, että kipeät päätökset kohdistetaan yhä vaan niihin, jotka ovat vähiten vastuussa kriisistä saa kansan raivonvaltaan. Ainakin Suomen ulkopuolella.

Erikoista on, että finanssialan ja pankkiirien rötösliigat onnistuvat yhä vaan sosialisoimaan menetyksensä veronmaksajien piikkiin. Ja Suomen hallitus vielä ottaa Kalevan 5.5.2010 ilmoituksen mukaan muita vielä tiukemman linjan, vaatien toimenpiteitä, joilla EU:n jäsenmaat saadaan sitoutumaan IMF:n lainaehtoihin eli iänikuiseen julkisten menojen hillitsemiseen ja "säästöihin."

On häpeällistä, että EU:n mallioppilas tukee näin innokkaasti ja avoimesti  IMF- linjaa, jolla köyhiä kehitysmaita on pakotettu yksityistämään julkiset palvelut, köyhien päänmenoksi. Mannisen kolera- vertaus ei ole tuulesta temmattu. Kun vesi yksityistettiin Etelä-Afrikassa, monet köyhät jäivät vaille puhdasta vettä, koska heillä ei yksinkertaisesti ollut varaa tähän perusoikeuteen, perusresurssiin. Niinpä kolera-epidemiat alkoivat levitä vähäosaisten keskuudessa.  IMF:n agendana on juuri kaikkien yhteisvarantojemme (vesi, energia, hoiva, puhdas ilma, maa-alueet) yksityistäminen "menojen hillinnän nimissä" vaikka kyse on suuryritysten tuottavuuden kasvattamisesta. Pääoma etsii jatkuvasti uusia sijoituskohteita, ja niiksi kelpaavat nyt koulutus, vanhustenpalvelut ja kaikki muu mikä liikuttaa rahaa. Tämän kehityksen nimissä meidän kaikkien tulisi kiristää vyötä, mikä on järjettömyyden huippu.

Finanssiaateliston valta on nyt sitä luokkaa, että tautien syntymiselle ja leviämiselle luodaan edellytyksiä sen yksioikoisen rahanhimon seurauksena.  Jos se ei olekaan tietoista, se perustuu ahneuden aiheuttamaan haluttomuuteen pohtia yksityistämisen ja markkinafundamentalismin ekologisia ja sosiaalisia seurauksia.

Kun Suomen hallitus Jyrki Kataisen johdolla nyt vaatii tiukkaa taloudenpitoa, miksei se avaa kenen taloudenpidosta ongelmat juontavat! Valtamediat ja hallitus antavat ymmärtää, että jättikriisin juuret ovat julkisen sektorin tehottomuudessa, virkamiesten korruptiossa ja kreikkalaisten liian hyvissä eduissa. Höpöhöpö. Mikseivät päättäjämme oikealla ja keskellä myönnä julkisesti, että kyse on hallitsemattomasta finanssikapitalismista ja huippukeinottelusta, jossa kokonaiset valtiot ja rahoitusinstituutiot ovat ongelman kova ydin. Aikana kun toistamalla toistetaan tehokkuuden ja tuottavuuden mantraa, on erikoista, että sallitaan tuottamaton rahan tekeminen rahalla, reaalitalouden kustannuksella. Uusia investointeja ei synny johdannaiskauppojen perustuessa spekulaatioon bittiavaruudessa, joka ei lisää muiden kuin pörssihaiväen lyhytkestoista vaurautta. 

750 MILJARDIA on nyt myönnetty EU:ssa Kreikan pelastamiseksi. Se on 750 000 000 000 miljoonaa, vai osanko edes kirjata niin montaa nollaa. Ja tällaisen rahasumman lainaamisen hintana ja ehtona on siis se, että vanhusten, sairaisen, palkansaajien ja monien muiden on suostuttava yhä pahempiin leikkauksiin, supistuksiin ja säästöihin. Ei vain Kreikassa, vaan kautta maailman. Argentinan kohtalo tulee heti mieleen. Pankit veivät tuhkatkin pesästä, mutta jotain hyvääkin tapahtui. Kansa valtasi tyhjät tehtaat ja otti elämänhallinnan ja rakentamisen omiin käsiinsä. Kylmässä pohjolassa se ei kuitenkaan onnistuisi samalla tavalla.

Kun kapitalismi on tiputuksessa, kipusiskoiksi huudetaan ennen kaikkea julkisen sektorin pienipalkkaiset naiset ja samalla sopeutumiskuuri kaatuu heidän niskaansa lisääntyvänä palkattomana hoivatyönä. Miksei vakauttaminen ja rauhoittaminen kohdistu ikinä heihin, meihin? Siksi, ettemme älyä nousta vastarintaan. Naisten lakkoon. Haloo, eivät naisalat ole EU:n heikko lenkki!

Aivan uskomaton kehitys, nimenomaan huomioiden, että me tavallinen kansa emme protestoi tämän enempää. Haloo, luottamus palautettava markkinoille, entä ihmisille? Onko kansan luottamuskin ulkoistettu moraalin myötä? 

Tänään pitäisi mennä kunnanhallitukseen hyväksymään kouluverkkostrategiaa eli sitä iänikuista pienten koulujen alasajoa. Keskittämistä ja koulumatkojen pidennystä. Kaikki siis sen nimissä, ettei luottamus markkinoihin vain horju. Julkiset menothan on saatava alas, hinnalla kuin hinnalla. Enpä taida suostua. Kiristämmehän vyötä vain siksi, etteivät pankit joudu ottamaan vastuuta toimistaan. Annetaan selvä signaali markkinoilla--tämä ei enää vetele. Pyramidihuijaukset saavat loppua.