Feministinen taloustiede on 1960-luvulta lähtien kyseenalaistanut taloustieteen kuvitellun objektiivisuuden. Se on tuonut esiin taloustieteen piiloiset tavat asettaa miesten kokemukset ensisijaisiksi muihin ihmisryhmiin nähden ja sulkeistaa siten naisten, ja monien vähemmistöjen erityishaasteet. Kun arvioidaan muutoksia naisten asemassa, työelämän näennäisesti sukupuolineutraalien  muutostrendien taustalla tulee tällä hetkellä huomioida perinteisten samapalkkaisuuskysymysten lisäksi ennen muuta globaalitalouteen liittyvät rakennemuutokset ja arvot. Kutsun tätä uusliberalismiin liittyvää  ilmiötä ”käänteiseksi tasa-arvojärjestykseksi.” Toisin sanoen, EU:n eliitti- ja korporaatiovetoinen strategia on ottanut solidarisuus-, tasa-arvo-, vapaus- ja oikeudenmukaisuus- käsitteet haltuun, antaen niille aivan uudet sisällöt. Miten Kreikan kriisissä ruumiillistunut moraalikato heijastuu naisten elämässä? Miten uusimmat kriisit vaikuttavat nimenomaan naisten palkkatyöhön ja yrittäjyyteen?
 
Hyvinvointivaltiolle leimalliset julkiset palvelut pyrkivät edistämään naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia  työhön ja perheeseen, tuottamalla kohtuuhintaisia palveluja sekä työllistäen naisia kunta-alan töihin. EU:n linjausten ja säädösten myötä julkiset tuet eivät enää saa ”vääristää kilpailua,” joten kilpailuttaminen ja ulkoistaminen ovat korvaamassa yleishyödyllisenä pidetyn tukitoiminnan. Perusoikeudet takaavien tukien tulkinta korporaatioita syrjiväksi ”epäreiluksi” toiminnaksi on irvokas muutos Suomen ja EU:n viime vuosikymmenten politiikassa. Suomen tuki IMF:lle, Islannin ja Kreikan kriisien taustapiruille sekä IMF:n yksityistämisagendalle merkitsee osakkeenomistajien oikeuksien asettamista kansalaisoikeuksien yläpuolelle. Yritysten oikeudet voittoihin, ostovoimaisten "valinnan vapaus" ja kilpailukyvun edistäminen menevät EU:n Lissabonin strategiassa siis tasa-arvon ja ympäristönsuojelun edelle. Perusoikeuksista juontava klassinen vapaus-käsite vapautena riistosta on näin korvattu suuryritysten ja pääoman vapaudella vastuusta ja sääntelystä. Uusliberalistisen tehokkuus- ja tuottavuusdogmin seurauksena taloussuhdanteiden riskit ollaan siirretty varsinkin naisvaltaisten alojen työntekijöille, jotka ovat joutuneet pakkoyrittäjiksi tai alihankintaketjujen prekariaatiksi.
Naisyrittäjyyttä on viime vuosikymmeninä edistetty eri toimenpideohjelmin ja EU-rahoitteisin hankkein.  Naisille on ehdotettu tätä toimeentulomallia oivana mahdollisuutena sovittaa yhteen perhe ja työ. Varsinkin korkeakoulutettujen naisten yrittäjyyden kannalta ongelmallisinta on kuitenkin se, että yrittäjyys voi tarkoittaa jopa heikompaa työn tekemisen asemaa verrattuna palkansaajanaisiin. Tamperelainen Honkanen tutki ”yrittäjäksi ryhtyneiden korkeakoulutettujen työssä menestymistä viidessä Euroopan maassa” (Italia, Saksa, Hollanti, Suomi ja Norja). Hän tuli tulokseen, että verrattaessa ansiotasoja ammattiaseman ja sukupuolen mukaan, yrittäjänaiset ansaitsevat heikoiten verrattuna palkkatyöntekijänaisiin sekä vastaavissa asemissa oleviin miehiin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lisäksi yrittäjien ansioissa oli palkansaajien ansioita  enemmän hajontaa. Verrattaessa sekä mies- että naisyrittäjien sekä palkkatyössä olevien miesten ja naisten ansiotasoa, edellisen ryhmän ansioissa on jopa enemmän eroa kuin jälkimmäisten ansioiden eroissa.Naisyrittäjyyteen voidaan liittää muitakin ”haasteita.” Heidän työhyvinvointiaan kartoittaneen selvityksen mukaan epätasa-arvoinen kohtelu sukupuoleen liittyen oli yhtä yleistä naisyrittäjillä kuin muilla työssäkäyvillä naisilla. Myös Euroopan komissiossa on havaittu, että yrittäjänaisilla on omanlaisiaan työmarkkina-ongelmia kuten kokemuksen puute, väärän alan valitseminen, informaation ja sosiaalisten verkostojen puuttuminen ja syrjintä.
Suomessa naisyrittäjien vähäisyyttä on kuitenkin pidetty ongelmana. Herää epäilys, että taustalla on pyrkimys säästää sosiaalimenoissa ja tietoisesti ajaa alas turvallista palkkatyötä. Yksityisyrityksiä matkien kunnat ovat pyrkineet siirtämään suhdanteiden mukanaantuomat riskit työntekijöille, ulkoistamalla pakkoyrittäjiksi joutuvat siivoojat. Nyt myös keskiluokka halutaan pois palkkatyöstä. Lyhytaikaiset työsuhteet ovat lisääntyneet Suomessa 1990-luvun laman aikana erityisesti julkisella sektorilla. Suurin osa (yli 70%) uusista sosiaali- ja terveyspalvelujen yrittäjistä on nykyisin naisia, jotka ovat aiemmin toimineet julkisen sektorin työntekijänä ja joko jättäneet eläkeviran perustaakseen yrityksen, olleet piilotyöttöminä samassa kunnassa tai pätkätöissä saamatta pysyvää virkaa (Kovalainen 2001). Itsensä työllistäneiden miesten osuus oli 16,8 % vuonna 2007,  kun naisten osuus oli vastaavasti 8,2 %, eli huomattavasti alle OECD:n maiden keskitason (OECD 2009.) Tilastokeskuksen vuoden 2007 tutkimustiedon mukaan kaikista yrittäjistä valtaosa oli miehiä, naisia vajaa kolmannes. Työnantajayrittäjistä vain vajaa neljännes oli naisia ja yksinyrittäjistä 39 prosenttia.
Valtion tuottavuusohjelmilla on lisäksi haluttu varmistaa työvoiman riittäminen yrityksiin, joka heijastaa jälleen ”tasa-arvokäsitystä" yrittäjänäkökulmasta. Useimmat naisyrittäjät ovat kuitenkin pienyrittäjiä, joiden saamat tuet eivät ole mitenkään verrattavissa jättiketjujen tukiaisiin. Päinvastoin, kuntien kilpailuttaessa palvelujaan, monikansalliset päihittävät pk-yritykset mennen tullen. Vuonna 2005 naisten osuus oli toiseksi suurin terveydenhuollon asiantuntijoista (87,1 %), palvelu- ja suojelu- ja hoitotyöntekijöistä (82,6 %). SOTE-, koulutus- ja hoiva-alat ovat siis vahvasti naisia työllistäviä palveluja, joilla käyttöönotetut henkilökunnan supistukset, lomautukset, ulkoistamiset ja virkojen jäädytykset sekä valtion tuottavuusohjelma edustavat sukupuolittunutta työelämän rakennemuutosta.
Kun verovaroja siis suunnataan luottokriisinkin hetkellä ensisijaisesti naisvaltaisten alojen sijaan rakentamiseen, tieinvestointeihin ja miesaloille, on selvää, että naisaloja ja naisia kohdellaan suhdanne-puskureina. Naisia on yli puolet ihmiskunnasta. Kyse ei saa olla enää siitä, miten he voivat edistää yritysmaailman kilpailukykyä vaan kuinka voimme korvata uusliberalistisen talouskokeilun ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden yhteiskuntavisioilla. On täysin kestämätöntä, että Kreikan, Islannin ja muiden maiden naisvaltaisen julkisen sektorin naiset alistetaan sille menokurille, lomautuksille ja supistuksille, joilla pörssirosvojen keinottelun seuraukset kuitataan. Mutta siitähän on kyse. Kapitalismi on jälleen kerran tiputuksessa, ja yhteiskunnan pienituloisimmat kipusiskoina. Mikseivät naiset protestoi, lakkoile, näytä kaapinpaikkaa? Jos valinnan vapaus on aikamme ydinarvo, miten julkisen sektorin alasajo lisää vaihtoehtoja? Yksityistämisestähän tulee lähes ainoa valinta. Se, verhottuna "julkisten menojen supistamiseksi" on IMF-lainojen ehtona. Jos tämä ei ole käänteistä tasa-arvoa pääoman eduksi, niin mikä?