Aikamme kestoteema kunnanvaltuustoissa, medioissa ja kuntaseminaareissa on väite,  että suurin tulevaisuuden uhkamme ovat eläkepommi sekä huoltosuhdekriisi. Ensinnäkin, eläkeläiset eivät ole pommeja, vaan elämänsä ajan hyvinvointivaltion sekä isänmaan puolesta uurastaneita kansalaisia, jotka ansaitsevat tulla kohdelluiksi ihmisarvoisesti. He eivät ole resurssirasite, loppusijoitustaan odottava menoerä kuntakriisissä tai pörssiyritysten tuottoisa sijoituskohde.

On tarpeen vahvistaa erilaisia Suomessakin yleistyneitä senioriliikkeitä ja –adresseja, sekä tukea mm. Sirkka-Liisa Kivelän ansiokasta työtä geriatrian kehittämiseksi sekä vanhusten lääkeväkivallan suitsimiseksi. EU:hun tarvitaan myös erityinen komissaari huolehtimaan jäsenmaiden puolustuskyvyttömimpien kansalaisten perusoikeuksista, joihin kuuluu nimenomaan oikeus riittävään huolenpitoon, hoivaan ja hyvään vanhuuteen.

EU:n asiakirjoista ei löydy vanhuuspoliittisia linjauksia tai ohjelmaa, joka edustaisi ikäihmisten omia tarpeita ja jotka olisivat sitovia miniminormeja tai hoivatakuita. Päinvastoin, ikääntyviä lähestytään samoin kuin nuoria ja palkansaajia; pohditaan keinoja miten EU:n taustalla lobbaavat suuryritykset ja ylikansalliset ketjut voisivat päästä sisämarkkinoiden avulla hyötymään tuottoisiksi ja pomminvarmoiksi sijoituskohteiksi määritellyistä kasvavista hoivamarkkinoista. Koska yritysten velvoite on takoa voittoa, vanhustenhuollon vapauttaminen ahneiden suuryritysten reviiriksi on lyhytnäköistä, raadollista ja riskialtista. Kuten mm. Oululehti kertoi 3.5.09, monet yksityiset palveluntarjoajat säästävät henkilökunnassa ja jopa ruoka-annosten suuruudessa lisätäkseen voittomarginaaliaan. Koska vanhusten hoito on kallista myös kotona, tehokkuutta ja samalla tuottoisia innovaatioita otetaan käyttöön vanhusten ”avuksi”: on älyvaippoja, -mattoja ja etävideopalveluita. Helsingissä on ollut koekäytössä vanhustenruokinta-automaatti. ”Menumat” on ateria-automaatti, johon voidaan ladata viikon ateriat, niin että muutenkin yksinäiseltä vanhukselta viedään se pienikin elävä ihmiskontakti. Ruokinta-automaatti vanhuksille on kuin koneistetun lypsykoneen käyttöönotto navetoissa.

Tämä markkinavetoinen peli on puhallettava poikki ja verovarojamme käytettävä julkisten ja julkisesti valvottujen palvelujen vahvistamiseksi sen sijaan että sallitaan kunnallinen huutokauppa sillä, kuka suostuu halvimmalla hoitamaan vanhukset. Suurin pommiuhka tulevaisuudessa on demokratian ja perusoikeuksiin perustuvan palveluntarjonnan alasajo ja korvaaminen kovalla kilpailutaloudella. Vaikka talouskasvu olisi kuinka vahvaa tulevaisuudessa, tärkeintä on miten kasvun hedelmät jaetaan—eikä mikään anna nykyeetoksessa viitteitä, että ne haluttaisiin edelleenkään jakaa tasapuolisesti.  

Eläkeläisten määrää kasvattaa muukin kuin suurien ikäluokkien tulo eläkeikään, mutta on helpompi syyttää ikäihmisiä kuin talouselämää ja päättäjiä. Niin terveys- kuin vanhuspalveluihin käytetyt menot jäävät Suomessa huomattavasti alla muiden Pohjoismaiden tason. 2000-luvulla eläkkeiden taso ja yksityisten palvelujen hintojen kuilu on vain syventynyt.

Julkisuudessa on huolestuttu tulevasta työvoimapulasta, mutta silti kuntien tuottavuusohjelmilla työntekijöistä pyritään eroon. Huolen aiheena on erityisesti väestön vanheneminen ja se että he juuri tulevat tarvitsemaan paljon hoivapalveluja. Työvoimapulaa akuutimpi ongelma on hallituksen linjauksilla aiheutettu rahoitusvaje. Jos keskimääräinen vanhainkotipaikka maksaa kolme kertaa enemmän kuin keskimääräinen eläkeläinen saa eläkettä, niin on turha syyttää ongelmia vain mystisesti tapahtuneesta työvoimavajeesta. Senkin on annettu syntyä.

EU-vetoisella yksityisten eläkevakuutusten käyttöönotolla on myös  myös pimeä puoli, josta ei juuri puhuta: ihmisten eriarvoisuus kasvaa olennaisesti. Valtaväestön eläke-edut heikkenevät, mutta varakkain ja muutenkin etuoikeutettu osa kansalaisista jää yksityisten eläkevakuutusten turvin runsaalle eläkkeelle terveinä, hyväkuntoisina ja nuorina. Vanhuksemme ansaitsevat parempaa. Vastakkainasettelu nuorten ja vanhusten oikeuksien välillä on sekin tarkoitushakuista. Näin hämärretään, että molempien asiat voidaan hoitaa kuntoon jos siihen löytyy tahtoa. Suomi on edelleen rikkaampi kuin koskaan ennen. Vain sen päättäjien moraali on köyhtynyt tasolle, joka hävettää.

On korkea aika edistää lainsäädäntöä ja asenteita niin kansallisesti kuin EU:ssa, joiden avulla ikäihmisistä huolehtimisesta tehdään kunniakysymys eikä yritysten kilpailukykyä heikentävä menorasite.