Suomessa on ollut kilpalaulanta koskien viimeaikaisten koulusurmien syitä ja taustoja. On samalla kyse jonkun tasoisesta pyrkimyksestä käsitellä kollektiivista traumaa. Erikoisin tulkinta lienee Alli Huovisella Oulussa, joka kirjoittaa yhdestä ainoasta aiheesta kautta vuosien--matematiikan kaiken ylittävästä merkityksestä ja arvosta. Hän näkee myös matematiikkaharrastuksessa Kalevan mukaan ratkaisun nuorten pahoinvointiin.

Väkivaltanuorten käytöstä on oikeutetusti arvioitu oireeksi l970-luvulla syvenneestä (arvo)lamasta; on kuitenkin pohdittava syvemmin myös normalisoidun ja sukupuolittuneen väkivaltakulttuurin vaikutuksia poikien (ja enenevästi myös tyttöjen) minäkuvaan. Lisäksi on jäänyt vailla huomiota, että suurin osa koulusurmatuista oli nuoria naisia. Pelkkä sattuma? Vai herruusjärjestelmäämme ja maailmankuvaamme liittyvä sivukytkös?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jos koulusurmaajien esikuvat löytyvät USA:sta, myös päättävä eliittimme jäljittelee yhdysvaltalaisia arvoja, jotka perustuvat vahvimman oikeuteen, ihmisiä välineellistävään hyötyrationalismiin ja sille ominaiseen jaotteluun luuserit/huiput.  Tässä kulttuurissa niin etnisyys, homoseksuaalisuus, ikä, ”väärä” uskonto kuin naiseus altistavat kaltoinkohtelulle.  Kaikille elämän alueille vyöryvä ”luovan tuhon” talous on korvannut yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja sivistysvaltion kilpailukyvyllä ja talouskasvulla, ns. kipeiden päätösten sosiaalisista vaikutuksista piittaamatta. Poikia sosialisoidaan heidän ihmisyyttään polkien voimankäyttöön, kilpailuun ykköspaikasta ja näkyvästä asemasta--sankaruuteen. Lisäksi miehisyys määrittyy nimenomaan suhteessa naisiin, joita vasten mieskuntoa mitataan. Jos globaalin nöyryytys- ja suoritusyhteiskunnan miehuustestit ovat itsessään patologisia, meidän tulee lisätä kiireesti naisten kunnioitus, hoivarationalismi, tunneäly- ja vastavuoroisuustaidot oppisisältöihin kouluissa, kirkossa, armeijassa ja esimieskoulutuksessa. Pudotuspelien maailmassa jotkut niin Kanadan kuin Suomen koulusurmaajista ajoittivat uhriensa lopullisen ”uloshäädön” koehetkeen. Sattuma? Vai esikuva Idols- ja muista kiusaamisohjelmista?

Vaikka koulu- ja työpaikkakiusaamista on pyritty estämään monilla kampanjoilla ja se on v. 2003 uudistetun työturvallisuuslain ja koululainsäädännön vastaista, kaupallisesti orientoituneille medioille sallitaan ”vapaus” rikastua juuri nöyryyttämisen kulttuuria ylläpitävillä ohjelmilla. Lisäksi Alma Median lesbotoimittaja-skandaali osoittaa, miten  kaksinaismoraalisesti ja lainvastaisesti mediakonserni suhtautuu heteromies-normista poikkeavaan työntekijään, jonka partneri ei edusta ahneen rahavallan arvoja. Niin koulu- ja rikoslainsäädäntö kuin työsuojelulaki velvoittavat suojaamaan kiusaamiselta, väkivallalta ja häiritsemiseltä, sekä puuttumaan väkivaltatilanteisiin. Miksei Suomessa siis puututa edes mediaväkivaltaan vaan sallitaan pudotuspeliohjelmien julkinen kiusaamisen kulttuuri? Nämä ohjelmat nakertavat pohjaa kaikilta kampanjoilta, joilla koulu- ja työpaikkakiusaamista on pyritty estämään. On turha kuvitella, etteivät ihmisten alempiin vietteihin vetoavat TV-ohjelmat, ja niihin liittyvä pilkka ja darwinistinen kilpailu hengissä säilymisestä vaikuttaisi vahingollisesti monien nuorten toimintatapoihin ja arvoihin. Nuoria kasvatetaan medioissa kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Omavastuun ja riippumattomuuden korostaminen vie huomion samalla rakenteelliselta, institutionaaliselta ja asenteelliselta eriarvoisuudelta. Vanhemmuuden sosiaalisista kustannuksista useimmiten yksin vastaava nainen ei voi elää yksilöllisen autonomian illuusiossa; oman riippuvaisuutensa luonnonantimista ja naisten hoivasta kiistävä mies—ja valtio—kätkevät sankari-ihmisen mallilla sukupuolittuneen ja epäsymmetrisille valtasuhteille rakentuvan maailmankuvamme.  Valtiosta ulkoistetulla ”yhteisöllisyydellä” maailmaa ei muuteta, tarvitaan reilua resurssienjakopolitiikkaa ja poliittista tahtoa niin koulusurmien kuin naistyön taustalla jyräävän eriarvoisuuden ja kiusan kulttuurin kitkemiseksi.

                      On myös syytä pohtia poikkeavatko väkivaltanuoriin usein yhdistetty huomionkipeys, ”yli-ihmisyyden fantasiat” ja viha historian eri aikoina vallalla olleista ihmisyyden normeista. Natsi-Saksa osoittaa, että kokonaiset kansat voidaan sosialisoida toimimaan kuin sosiopaatit. Väkivaltanuorten SS -merkin sisältä löytynee kuitenkin myös S(0)S- koska tarve yli-ihmisyyteen lienee kompensaatiota arvostuksen puutteesta. Läheisyyden, tuen ja huolenpidon etsiminen, heikkouden ja epätoivon tunnustaminen on sankarikulttuurissa ”neitimäistä”—siis ulkoistettavaa. Urheilijapiireissä ”pehmoja” kiusataan vertaamalla heitä naisiin (”hametta vailla”). Entä jos koulusurmaajien taustalla on myös identiteetti-ristiriitoja suhteessa miehen malliin, jossa naiselliseksi leimattu ”heikkous” ja välittämisen eetos johtavat pilkkaan? Itse Sankari-Suomi halveksii leimallisesti naisellisia arvoja ja aloja (paitsi sukupuolitettuna  ”kutsumustyönä”).  Julkiset tuet suunnataan nyt  ”yli-ihmisille” ja lähinnä miesvaltaisten alojen huipuille. Samalla sossuluukuille ajettuja, irtisanottuja, loppuunhiostettuja miehiä ja naisia ylenkatsotaan. ”Tuottamattomia” humanistisia sivistysaloja, rauhan- ja inhimillisyyskasvatusta, nais- ja ympäristökasvatusta ei myöskään nähdä resurssoinnin arvoisina.  Ehkäpä ”narsistisesti häiriintynyt” ja tuotosrationaalisesti kieroutunut nyky-Suomi pyrkii itse kompensoimaan heikkoa itsetuntoa uholla ja sosiaalisella tuholla, sekä maalaamalla homeen päälle. Narsismi-diagnoosin sijaan voitaisiin myös huomioida, että niin kollektiivisten kuin yksityisten häiriötilojen taustalta löytyy syväjäädytetty tunne-elämä, patoutunutta yhteydenkaipuuta—väkivallan sekä väkivallan kulttuurin aiheuttamaa traumatisoitumista.

Ruotsin ja Venäjän kiusaama pikku-veli, ylväs IT-Suomi, todistelee maailmalle suorituskykyään. Mutta insinöörivetoinen maabrändi on hämäystä, sillä Suomi-kuvan varjopuolesta vaietaan. Fortumin toimitusjohtaja Liliuksen vuositulot ylittävät koko mielenterveysbudjettimme. Siinä missä eräs koulusurmaajista sekä internetin natsilistat halveksivat naisia ja ”toisia” avoimesti, tekno-oligarkkien Suomi ulkoistaa lähinnä naisten hoivaosaamista ja sosiaalityötä ”rönsyinä”. Maabrändin takaa löytyy Euroopan väkivaltaisin maa. Yhteisvastuu ja sosiaaliapu on alistettu kilpailukyvylle. Surullinen esimerkki on esim. Seinäjoki, joka on heittänyt toimivan Mobile-turvakotitoiminnan päin seiniä. Hakatut naiset ja lapset on jätetty käytännössä heitteille (hotelleihin ilman tukea). Myös Jyväskylässä turvakotipalvelut on ulkoistettu, ja tämän seurauksena turvakodilla ei ole 24h päivystystä. Silti tilat ovat lähes aina täynnä. Kaikista haavoittuvaisimman ryhmän, maahanmuuttajanaisten hätää tulisi hoitaa talkoovoimin ilman tuettuja tiloja, puhelinpalvelua, tulkeista puhumattakaan.

Jos kaikki jotka haluavat muutosta, edistävät poliittista ja inhimillistä läsnäolon sekä solidaarisuuden kansalaisuutta, niin ne, jotka nyt kävelevät veitsenterällä liittyvät auliimmin hyvään yhteisöllisyyteen. Läheisyys on psyykkisesti ravitsevampaa kuin viha ja halveksunta.  Muita polkeva ihminen polkee omaa ihmisyyttään, hän potkii usein hoitamattomia traumojaan.  Pelkän taloudellisen hyödyn maailmassa lähiruoka, lähihoiva, lähikeittäjät, lähikoulut, lähikaupat ja lähikirjastot ollaan korvaamassa roskaruoalla, roskahoivalla, roskabisneksellä, roskaviihteellä, roskatiedolla, roskakulttuurilla ja roskapankeilla. Olisiko syytä palata lähidemokratiaan ja lähi-inhimillisyyteen? Talouskasvun nimissä tehdyt ”säästöt” tulevat kalliiksi pitkällä tähtäimellä. Niin myös kuntademokratian lisääntyvä alasajo. On syytä muistaa, että huolenpito, inhimillisyys ja demokratia saavat maksaa. Niistä tinkiminen johtaa niihin tragedioihin, mitkä kumpuavat eriarvoisuuden ja kiusan ruokkimasta kapinahengestä. Meidän tulee eheyttää koko maa-ilmankuvamme. 

Tarjottu eri lehtiin. Kansan Tahto julkaisi lyhennelmän lokakuussa.