<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Viime aikoina paljastuneet finanssi- ja kasinokapitalismin ylilyönnit ovat oman aikamme Titanic-ilmiö. Tarkoitushakuisesti vähätelty tieto pinnan alla vaanivasta jäävuoresta ei aikanaan saanut kapteenia hidastamaan menoa. Kilpajuoksu pohjalle ja lyhytnäköinen saalistustalous ovat lopulta kestämättömiä niin ekosysteemien kuin ihmiskunnan näkökulmasta. Kolmannen luokan matkustajat rynkyttivät turhaan Titanicin suljettuja portteja, aivan kuten kriisinhoidossa nyt tarjotaan pelastusrenkaita verovaroin ensimmäiselle luokalle. Nykyisin päällystö ryntää ensimmäisten joukossa pelastusveneisiin, valmiina vielä nostamaan huippuosakkeita. Koska naiset muodostavat 75% maailman köyhistä, ja vanhemmuuden taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset kasaantuvat edelleenkin heille,  niin ruoka-, finanssi- kuin energiakriisit vaikuttavat heihin suhteessa eniten. Suvausta, sukupuolivaikutusten huomioimista tulisikin soveltaa erityisesti laadittaessa lisä-, kriisi- ja elvytysbudjetteja. Tästä ei ole mitään viitteitä EU:ssa tai edes Suomessa.

                      On tietenkin hyvä, jos elvytyksen nimissä panostetaan tie- ja ratainvestointeihin sekä rakentamiseen, huomioiden, että miesvaltaiset metsä-, metalli-,  rakennus- ja jopa it-alat ovat saaneet niellä jatkuvien yt-neuvottelujen myrkkyä. Ainakin tasa-arvoministerin tulisi kuitenkin muistaa, että valtion ja kunnan viroissa työpaikkansa ovat viimeisten 30 vuoden aikana menettäneet juuri suuri osa naistyöntekijöistä, olipa kyse PARAS- hankkeen uudelleenjärjestelyistä tai muista vähittäin läpiviedyistä rakenneuudistuksista. Elinkeinovetoinen yliopistouudistus syrjii sekin naisvaltaisia (esim. humanistisia) aloja. Naistutkimuksen professuuri jäädytettiin Oulun yliopistossa taloudellisista syistä, vaikka väkivallan ehkäisyyn profiloitunut sivuaine tutkii Suomen oloissa erityisen vakavaksi todettua sosiaalista ilmiötä. Nuorten armeijamiesten huonosta kunnosta sentään ollaan huolestuneita, ja niinpä varat löytyivät sotilasterveydenhuollon professuuriin. Mutta kuka rahoittaisi teekkarien, tiernapoikien ja toripoliisin Oulussa vanhusten, lasten ja naisten kysymyksiä tutkivia oppituoleja?  

Tilastokeskuksen vuoden 2007 tilastot Suomen sukupuolen mukaan segregoituneista työmarkkinoista paljastavat, että alat, joihin nyt kohdistetaan elvytystoimia (ja yritystukia) ovat nekin yksipuolisesti miesvaltaisia aloja. Suomen 2 098 000 palkansaajasta vajaa puolet (48 %) on naisia. Naispalkansaajista noin viidennes työskenteli v. 2005 työntekijöinä, yli puolet alempina toimihenkilöinä ja vajaa neljännes ylempinä toimihenkilöinä. Miespalkansaajista puolet oli työntekijöitä, reilu viidennes alempia toimihenkilöitä ja 29 prosenttia ylempiä toimihenkilöitä. V.  2005 työssäkäyvistä naisista 8 prosenttia työskenteli yrittäjinä tai yrittäjäperheenjäseninä, miehistä 16 prosenttia. Kaikista yrittäjistä ja yrittäjäperheenjäsenistä valtaosa oli miehiä, naisia  yrittäjistä oli vajaa kolmannes. Työnantajayrittäjistä vain vajaa neljännes oli naisia ja yksinyrittäjistä 39 prosenttia. Vaikka tiedot tulee jälleen päivittää, on yhä aiheellista kysyä kenen kilpailukykyä Suomessa siis edistetään erilaisin tukipaketein? Vai oletetaanko edelleen, että kaikilla naisilla on elättäjänsä? Myös yksinhuoltajien suuri enemmistö on naisia. Elvytys naisaloilla on tarpeen siitäkin  huolimatta, että naistyöpaikat ovat viime vuosina lisääntyneet. Miksi? Uudet työpaikat ovat lähinnä matalapalkkaisia halpatyövoiman töitä, jotka eivät edes auta kattamaan elämisen peruskustannuksia. Ne ovatkin karkeasti ottaen monien miesalojen ja yritysten suhdannepuskuri.

Naisten osuus oli v. 2005 suurin asiakaspalvelutyöntekijöissä (88,3 %). Seuraavaksi tulivat terveydenhuollon asiantuntijat (87,1 %), palvelu- ja hoitotyöntekijät (82,6 %). Palvelu-, myynti- ja hoitotyöntekijöistä 79 prosenttia oli naisia, toimistotyöntekijöistä  77 prosenttia. Malleista, myyjistä ja tuote-esittelijöistä oli naisia 70 prosenttia ja opettajista ja muista opetusalan erityisasiantuntijoista 67 prosenttia. Sote-, koulutus- ja hoiva-alat ovat vahvasti naisia työllistäviä (ja heidän tarvitsemiaan) palveluja, joten niillä käyttöönotetut ja yhä jatkuvat henkilökunnan supistukset, lomautukset, ulkoistamiset ja virkojen jäädytykset ovat jo tasa-arvolain hengen vastaisia.  Elvytystasa-arvon tulisi toteutua myös määräaikaisuuksien karsimisessa, sillä naisia on niissäkin enemmistö. Esimerkiksi kuntasektorilta leikattiin työpäivinä mitaten l4% työvoimasta jo lamavuosina l991-94. Kunta-ala jäi jo silloin ylikuormitettujen, ikääntyvien kutsumusnaisten alueeksi ja terveydenhoitoalan työntekijöiden kokema kiire kaksinkertaistui aikavälillä l977-97. Opettajat ja hoitohenkilökunta joutuivat tekemään kahden työt, kun sijaisia ei palkattu (Siltala 2004). Miten päättäjät suhtautuvat luvassa olevaan uuteen lamaan huomioiden jo nyt aikaansaatu naisvaltaisten alojen ahdinko? Miten valtion kaavailema tuottavuusohjelma vaikuttaa naistyöpaikkoihin? Elvytystä tarvitaan naisvaltaisilla aloilla myös työssäjaksamisen suhteen. Suunta on kuitenkin monissa kunnissa täysin päinvastainen—tässäkin suhteessa. Finanssikriisin varjolla puhutaan lisäsäästöistä, ikään kuin kutsumusalojen naiset eivät jo olisi joustaneet äärimmilleen. Esimerkiksi Kiimingin kunnan lomautus- ja kouluverkkosuunnitelmat ennakoivat kylmää kyytiä.

Vuosina l993-94 terveydenhoitohenkilöstön henkinen uupumus kasvoi 85 %. Mitä tuottavammaksi erilaiset "tulosyksiköt" trimmataan, sitä suuremmaksi työntekijät raportoivat pitkien sairauspoissaolojen ja psyykkisen rasittuneisuuden todennäköisyyden ja toteutumisen (Siltala 2004). Miestä useammin ja pidempään naiset joutuvat lisäksi tyytymään määräaikaiseen, tilapäiseen, osa-aikaisen tai aika ajoin avautuvaan työpaikkaan (Pikkala 2003, Nyyssönen 2003).  Naispalkansaajista viidennes on määräaikaisessa työsuhteessa, miehistä vain noin 13 prosenttia. Lähes kaikissa ikäluokissa määräaikaisten osuus on suurempi naisilla. Ainoastaan 15-19-vuotiaiden ja vähintään 60-vuotiaiden ikäluokissa tilanne näyttää olevan toisin päin. Mitä tulee osa-aikatyöhön, sitäkin tekee päätoimessaan kaupan alalla työskentelevistä miehistä l0 ja naisista peräti 37 prosenttia. Rakennusalalla miehet eivät juuri tee osa-aikatyötä, mutta alan harvat naiset kylläkin. Ei ole kuitenkaan kyse pelkistä omista valinnoista: yleisimmät syyt osa-aikatyöhön ovat opiskelu ja vaikeus löytää kokoaikatyötä. Missä siis viipyvät naisvaltaisten alojen ja muiden haavoittuvaisten työntekijäryhmien (maahanmuuttajat) elvytystoimenpiteet? Miksei työsuojelulakeja sovelleta estämään niin miesten kuin naisten työperäinen uuvuttaminen? Tasapuolinen  elvytyspolitiikka ei ole keltään pois; ajatellaan vaikka perhettä, jossa molemmat vanhemmat joutuvat työttömiksi. On turha luottaa siihen, että naiset jaksavat kotona vielä hoitaa julkisen sektorin ulkoistaman hoivatyön muiden ylitöiden päälle. Tilastojen valossa tasa-arvo ei toteudu vielä edes kotitöissä. Kun naiset oireilevat, koko perhe voi pahoin.  Jos tähän lisätään sukupuolineutraali ja ostovoimaisten ehdoilla toteutettava uusliberalistinen sosiaalipolitiikka sekä hyvinvointipalvelujen alasajo, meilläkin on suoraan edessämme melkoinen jäävuori. Eikö pelastusveneitä ole edelleenkään kaikille? kirjoitusta tarjottu HSanomiin, Kaleva julkaisi 20.l2. lyhennelmän siitä mielipideosastolla.