Kun kilpailutetaan kuntapäättäjät, kilpailutetaan myös demokratia ja inhimillisyys

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Kilpailutamme sitä, kuka kehtaa hoitaa halvimmalla vanhukset ja sairaat, läheisemme, jotka eivät itse pysty puolustautumaan. Nyt odotellaan kansainvälisen palvelukaupan vapautumista. Se voi johtaa vielä halvempiin hoitajiin, joiden kontrolli siirtyy lähtömaahan.” (Palola & Särkelä 2006, 85.)

Kun lukee EU-linjauksia tulkitsevia tutkimuksia ja kuntapolitiikan erittelyä, ei voi välttyä huolestumasta mihin ideologinen ulkoistamis-, yksityistämis- ja kilpailuttamisvimma meidät lopulta ajaa. Eikö vanhusten, nuorten, lasten ja monien alojen työntekijöiden taloudellisten säästöjen nimissä tapahtuva kaltoinkohtelu (heikot palvelut ja resurssointi, hiostaminen tai laiminlyönti) ole juuri sitä väkivaltaa, jonka kitkemisestä julkisuudessa on viime aikoina kannettu niin paljon huolta? Vaaleista vaaleihin luvataan samoja hyviä asioita ja lisäresursseja, mutta mikään ei muutu merkittävästi. Suomi on silti vauraampi kuin koskaan, yksi maailman kilpailukykyisimpiä maita. Asian kääntöpuolella, se johtaa myös toista tilastoa: se on Euroopan Unionin kärkimaa naisiin kohdistuvan väkivallan suhteen ja sijoittuu toiseksi myös Harvardin väkivaltatutkimuksen mukaan. Ei riitä että kilpailutamme kilpailuttaja-puolueet ja ne, jotka yrittävät tuoda muutosta konsensus-politiikkaan… Tarvitsemme solidaarisemman ja tehokkaammin rauhan edellytyksiä rakentavaa hyvinvointia, maiden ja ihmisten välisen turvallisen rinnakkaiselon reseptejä, sillä aikamme taloususkonto, mammonadiktatuuri sisältää varjopuolia, joita ei nosteta riittävästi näkyviin. Talouskasvu, kilpailukyky ja tehokkuus ovat sitä mitä isä, poika ja pyhä henki ovat kristinuskon sukupuolistavaa yhteisöllisyyttä luovana dogmina. Niitä hoetaan uskonnollisella vakaumuksella ainoana rationaalisena päämääränä ylläpitää kansalaisia yhdistävää paremman tulevaisuuden myyttiä, jolla itse asiassa pyritään estämään kriittinen ajattelu ja auktoriteettien kyseenalaistaminen. Mutta rajaton talouskasvuideaali resursseiltaan rajallisessa maailmassa on kuin ruisleipään leivottu kivi, mihin Kullervokin rikkoi puukkonsa. Lopulta hampaat iskevät kiveen ja geenimuokattu pyhittämätön pikaruoka lakkaa ravitsemasta. Kaikkien sota kaikkia vastaan, piiskatalous, kvarttaalikapitalismi, kasinokapitalismi—nimiä joita uusliberalistisen kilpailutalouden rakkaalle lapselle on annettu—tiivistävät sen väkivaltaisen, jopa itsetuhoiisen eetoksen, jolle uusliberalismi on rakennettu. Ylläkuvatusta pyhästä kolminaisuudesta puuttuu niin uskonnollisen kuin taloudellisen vallan- ja resurssienjaon suhteen kokonaan naiset, naisalat. Kaikkia kolmea, kilpailukykyä, talouskasvua ja tuottavuutta edistetään juuri sulkemalla naiset ja naisalat tämän tehokkuuden tuottaman vaurauden ulkopuolelle. Naisaloja painostetaan loputtomiin joustoihin ja hiostetaan tuottamaan enemmän vähemmillä resursseilla. Vaikka myös yksittäiset miehet ja miesalat kokevat niukkuuden leviämistä yhä laajemmin kansalaisten keskuuteen, naisaloja kohdellaan erityisenä globaalitalouden riskien iskunvaimentimena ja puskurina. Talouden ja uskonnon isä, poika ja pyhä henki tulisi korvata äidin, tyttären ja ruumillisen kulttuurin taloudella, jossa ketään—miehiäkään tietenkään—ei ulkoistettaisi eliitin vaurauden käsikassaraksi. Tai ei korvata, vaan täydentää…Tämä edellyttää että pyhä henki palautetaan myös äitiyteen sen sijaan että vanhemmuuden sosiaaliset kustannukset delegoidaan yksipuolisesti naisille ikään kuin luonnollisena kutsumustyönä, jonka taloudellisista vaikutuksista vaietaan. Vanhemmuus, perhe, työ ovat kaikki miesten ja naisten reviirejä, ja niiden resurssoiminen tasapuolisella tavalla on ainoa keino luoda edellytykset yhdenvertaisuuden ihmis- ja inhimillisyysmallille. Muu on jatkoa vanhalle herruusjärjestelmälle, jossa heikommat alistetaan vahvimpien ”oikeuksien” ylläpitäjiksi.

Tulevat vaalit ovat merkittävät sen suhteen, pääseekö uudenlainen inhimillisyys ja ihmisyyden normi valtaan. Se ei olisi talousorientoitunut säästöhuuman individualisti vaan konkreettisen yhteisöllisyyden resursseihin satsaava vaihtoehto-ihmisyys. Sanotaan että kansa saa mitä tilaa. Mutta osaako tilaaja toimia reilun tilaajan tavoin, vai tilaavatko virkamiehet yhä seuraavalla vaalikaudella sitä, mitä EU-lobbarin haluavat heidän tilaavan ja tuottavan—yhä suuremmille ihmisjoukoille jaettua niukkuutta, pikavippejä, pika- ja roskaruokaa, pikaseksiä, pikatutkintoja, roskakouluja, roskapankkeja, roskaviihdettä, roska-arvoja. Onneksi monet kristityt vastustavat liike-elämän ehdoille rakennettua maailmankuvaa. Mutta yhtiövallan ottaessa yhä vakavammin niskaotteen kaikista muistakin elämänalueista kulttuuria ja tiedontuottamista myöten, miten kristityn tulisi äänestää? Kommunismi, sosialismi ja muut ismit ovat kautta historian pahimmillaan johtaneet keskittyneeseen valtakoneistoon, ja vain sisällöltää erilaisiin tyrannioihin. Pehmeät, eettiset arvot ovat useimmiten jääneet vallantavoittelun ja kansan hallinnan alle niin systeemissä kuin systeemissä. Nyt onkin aika kilpailuttaa kaikki patriarkaaliset hallinnan ideologiaa edustavat –ismit ja joukolla rakennettava reilumpaa, rohkeampaa, ennakkoluulottomampaa maa-ilmaa. Sen keskiössä eivät enää ole rajallisessa maailmassa rajallinen resurssienriiston kauppatalous ja luonnonvarojen loppuunammentaminen, yhtiövallan ja eliitin kilpajuoksu pohjalle. Päinvastoin, kaikkien puolueiden ekososiaalista kestävyyttä arvostavien ja todellisen sosiaalisen yhdenvertaisuuden arvon tiedostavien jäsenten tulisi liittoutua uudeksi liittoutumaksi eliittivetoista yhden totuuden fundamentalismia vastaan.