Piispa Salmisen poika, seurakuntapastori Mikko Salmi päättelee kirjoituksessaan Kalevassa 5.l0, analysoidessaan viime aikojen koulusurmien syitä, että ateismi ruokkii ihmisvihaa. Anteeksi mitä?

Suomi käy parhaillaan eräänlaista joukkoterapiaa koulusurmien taustamotiiveista kilpailuttamalla syitä, jotka olisivat voineet johtaa järkyttäviin surmiin. On ollut mielenkiintoista lukea näitä eri tulkintoja siitä mikä voi nuoressa mielessä mennä vikaan. Mutta että ateismi olisi samaa kuin  ihmisvihaa vaatii kyllä tarkastelua.  Samalla logiikalla voisi sanoa, että uskonnottomuuteen perustuva tiede on sekin ihmisvihaa. Tai että kristinusko on ainoa, millä ihmisvihaa voidaan estää. Tällainen piiloviesti--joskin epäselvä--on suvaitsemattomuutta ja yli-mielisyyttä, jota emme kaipaa lisää suvaitsemattomuudestaan tunnetulla Pohjoisella seudulla.

Kristinuskolla toki on kuten muillakin uskonnoilla eettisiä, kauniita periaatteita ja tarkoitusperä, mutta instituutiona kirkon oma vihan kulttuuri vaatii kyllä peiliinkatsomista. En tiedä yhtään ateismin nimissä tai ateistien johtamaa ristiretkeä, mutta mieleen tulee miljoonien viattomien noitien polttoroviot ja lukemattomat uskonsodat, joista saa kyllä kaivamalla kaivaa muuta kuin vihaa pursuavaa vallankäyttöä ja alistamista. Ateismillakin lienee monet kasvot ja tulkinnat. Kun mikä tahansa maailmankuva tai arvojärjestelmä nousee hegemoniseen asemaan, se lakkaa ikävä kyllä arvioimasta itseään kriittisesti. Näin on tapahtunut pitkälti myös kristillisissä piireissä. Kristityn toiminnan ja kristillisten arvojen ihmisnormin ainoa peruskriteeri on mielestäni se miten kristitty käyttäytyy omassa elämässään muita kohtaan, ja missä ihmisrakkaus ja lähimmäisenrakkaus heijastuu konkreettisesti, ei pelkkänä abstraktina dogmina. En usko että mikään uskonto--edes maahenkinen ekofeminismi--takaa sitä sydämen jumalaista rakkauden, huolenpidon ja välittämisen eetosta, jonka tulea kummuta aivan muualta kuin valtajärjestelmien ja sisältä. Mutta on toki eroja erilaisten maailmankuvien ja -katsomusten välillä, ja pakko myöntää, että eurooppalais-länsimainen aatehistoria ja maailmankuva se vasta hierarkkinen ja alistava ollut on. Aikana kun kriittistä ajattelua ajetaan alas yhden totuuden ja konsensuksen pakkopaitaan, olisi sitäkin tärkeämpää pohtia millä maailmassa vaikuttava viha, herruusjärjestelmät, alistus, köyhempien ja vähäosaisten mollaaminen voitaisiin korvata.

Koulu, kirkko, armeija, mediat ja tiede ovat avainasemassa kun mietitään miten vallitseva luusereitten ja huippujen maailmankuva saataisiin korvattua keskinäisen riippuvaisuuden, ihmisarvon, kaikkien lajien merkityksen ja vastuurationalismin mallilla.