27.08.2010 - 18:50
Viime aikojen finanssi- ja ilmastokriisien vanavedessä kansalaiset ovat havahtuneet uusliberalismiksi nimetyn taloususkonnon ristiriitaisuuksiin. Yhtiövetoisessa rahanvallassa yritysten riskit sosialisoidaan mutta niiden voittojen sallitaan valua yksityisiin käsiin niiden saamista julkisista tuista huolimatta. Se ollaan noteerattu laajasti.
Mutta kuinka moni on huomannut, että konsultit ja hallintotieteiden gurut kiertävät nykyisin valtuustoseminaareissa hehkuttamassa tulevaisuuden uljaita uusia vapauksia: valinnan- ja yrittämisen ylivertaista vapautta.
Puheessa vapauksista ja vastuusta paljastuu kuitenkin epäterve epäsymmetria: yhtiöiden vapautta yhteiskuntavastuusta (esim. työpaikkojen luomisesta ja edistämisestä sekä investoinneista) vastaa kansalaisten vastuu tukea yrittämisen ”vapautta” ja samalla huolehtia itse yhtiöiden aiheuttaman työttömyyden seurauksista toimeentulolleen. Kuntalaiset tulee "aktivoida" ja "vastuullistaa"--ei saa enää odottaa kaikkea kunnalta ja elää passiivisesti holhottavana.
Filosofi Polanyi on nostanut keskusteluun kahdenlaiset vapaudet, hyvät ja pahat. Niitä onkin hyvä pohtia, sillä mielestäni nämä uudet "vapaudet" ovat käänteistä tasa-arvoa ja röyhkeätä eriarvoistamisen strategioiden peittelyä. Perusturvan, toimeentulo- ja työnsaannin oikeuksista vapauden edellytyksinä konsultit eivät puhu mitään. Pahoihin vapauksiin kuuluu käyttää kanssaihmisiä hyväkseen ja vapaus saada suhteettoman suuria voittoja ilman vastaavaa panosta yhteiskunnalle. Kultaisissa häkeissään elävälle eliitille maailma varmasti näyttääkin nyt paremmalta. Sama periaate toteutuu yliopisto-rahoituksessa: mitä enemmän saat rahaa elinkeinoelämältä, sitä enemmän valtio panee päälle--ja päinvastoin. Mitä rikkaampi olet, sitä vähemmän maksat veroja. Ja niin edelleen.
Uusliberalismi tarjoaa oikeudet ja vapaudet niille, jotka eivät enää tarvitse lisää tuloja, vapaa-aikaa ja turvallisuutta ja jättaä muille vain murusia. Ristiriitaista onkin, että samainen markkinatalous, jossa nautimme mielipiteen-, kokoontumisen-, yhdistymisen-, ja sananvapaudesta, on romuttamassa näiden vapauksien edellytyksiä vallan keskittämisellä ja rahanvallan kasvulla. Aidosti demokraattiseen tulevaisuuteen johtavan tien tukkeena on liberaalin utopianismin muodostama “moraalinen uhka”, eli väite että kaikenlainen säätely tuhoaa vapauden, ja että tulonsiirrot ovat tasapäistämistä. Onkin riski että vapauden idea surkastuu pelkäksi vapaan yrittäjyyden ja riiston edistämiseksi, joka tarkoittaa täyttä vapautta vastuusta niille, jotka eivät enää tarvitse lisää tuloja, ja vapauden murusia kansalle, joka turhaan yrittää hyödyntää demokraattisia oikeuksiaan suojautuakseen omistajan valtaa vastaan. Hyvät vapaudet surkastuvat ja pahat ottavat vallan.
Ylikansallisten yritysten tavoitteena on tunnetusti alhainen verotus ja vähäinen julkinen koulutus, julkisten palvelujen ja hyödykkeiden yksityistäminen, yksityisen omistusoikeuden lujittaminen sekä muutokset lainsäädännössä ja muissa säännöksissä julkisen osallistumisen rajoittamiseksi. Yritysvetoiset ja markkinaehtoiset ”uudet vapaudet” eivät suinkaan lupaa lisääntyvää hyvinvointia ja laadukkaita, asiakaslähtöisiä palveluita yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville ryhmille. Tässä, kuten muissa julkisuudessa levitetyissä myyteissä uusliberalismin auvoisuudesta kätketään se, että uudet vapaudet merkitsevät hyvinvointivaltioon kytkettyjen universaalien perusoikeuksien ja tasa-arvon haltuunottoa ja siirtoa suuryritysten kyseenalaisiksi oikeuksiksi.
Jo termi ”kipeät päätökset” kohdistuu yhteiskunnan vähävaraisiin ja maan hiljaisiin, ei suinkaan vauraaseen ja yhä vaurastuvaan eliittiin. Tasa-arvoa onkin uuden retoriikan mukaan suuryritysten oikeus päästä käsiksi julkisten verovarojen myötä takuuvoitollisiin palvelusopimuksiin jotka nekin kohdentuvat eriarvoisuutta lisäävästi ostovoimaiseen kansanosaan. Mikään ei saisi ”vääristää” kilpailua oikeudenmukaisuuden nimissä, mutta tämän puheen ristiriidat ovat räikeitä.
Myös kepit ja porkkanat jaetaan epäjohdonmukaisesti. Työttömiä ja pienituloisia "kannustetaan" töihin viemällä heiltä porkkanatkin pöydältä, ja antamalla vielä keppiä päälle. Rikkaita, ja yritysten johtoa sen sijaan kannustetaan lisäbonuksilla ja eduilla, koska ilmeisesti heitä ei mikään muuten motivoi huikeisiin suorituksiin kuin porkkanat yli tarpeen. Siis köyhiä motivoi nälkä, rikkaita ahneus. Se niistä uusista vapauksista.
16.08.2010 - 10:14
Vuosia sitten nostin julkisuuteen Oulun teekkareiden vappulehden, jossa viljeltiin ”huumoria” pilkkaamalla mm. saamelaisia, maahanmuuttajia, naisia ja väkivallan uhreja. Joskin Rehtori Lajunen tuomitsi alatyylisen julkaisun, ilmiötä puolusteltiin yliopiston johdossa vedoten huumorintajuun ja kevätkarneevaaliin.
Kokoomusnuorten edustajan, pelifirman toimitusjohtaja Henri Heikkisen kirjoitus pääsyn eväämisestä ”keskinkertaisille, ulkoa opettelulla ja pakaravoimillaan pärjääville” naistutkijoille yliopistoon kielii kehityksestä, jossa Ööpisen ”vitseistä” on muovautunut puoluepoliittinen linjaus. Kuten epäilin, ilmiö ei ollut vain harmitonta provosointia.
Paljastiko Kalevassa (l5.8) esitetty mielipide koulutuksellisen tasapäistämisen korvaamisesta eliittisäädyn yksinoikeuksilla Kokoomuksen ideologian? Vai onko ilmiö heijastus vuosikymmeniä jatkuneesta yksipuolisesta miesvaltaisten alojen tukemisesta innovaatio-Oulussa? Heikkinen esittää toiveen, että yliopistot suljettaisiin muilta kuin ”luonnostaan” älykkäiltä. Nämä ”keskikertaisuudet” leimataan naistutkimuksen apurahatutkijoiksi. Pelkällä maalaisjärjellä varustettu ihminen tajuaa, ettei naisen kiinnostus mm. oman sukupuolensa kannalta tärkeisiin kysymyksiin kuten esim. väkivalta, naisrauha ja naiskulttuuri voi millään tieteellisellä kriteerillä kieliä keskinkertaisuudesta.
Fasismi ja äärioikeisto ovat nousussa kautta Euroopan. EU:n EWL, Euroopan naisten lobby jonka kokoukseen osallistuin yhtenä Suomen edustajista nosti hiljattain fasismin sekä julkisten palveluiden alasajon EU:n naisten suurimmaksi uhkakuvaksi. Tätä taustaa vasten Oulun yliopiston päättäjien tulisi vakavasti harkita vastuutaan kehityksestä, jossa vahvat yksipuoliset satsaukset ”huippuihin” ja miesvaltaisiin ”huippualoihin” on omiaan kasvattamaan naisvihaa, naistiedon ja toiminnan halventamista sekä sitä samaa seksismiä, rasismia ja oman edun tavoittelusta juontavaa suvaitsemattomuutta, joka oli myös Natsi-Saksan nousun taustalla. Vaikka Heikkisen hyötyrationalistiset sääty-yhteiskuntapuheet tuleekin jättää omaan arvoonsa, ne kielivät varsin huolestuttavasta sosiaalisesta ilmapiiristä, johon insinööri-Suomen yliarvostus naisvaltaisten alojen kustannuksella johtaa. Rehtori Lajunen on luvannut sivistys-yliopiston säilyvän huolimatta elinkeinovetoisesta linjanmuutoksesta Oulussa. Vetoan rehtoriin sekä kaikkiin Oulun yliopiston hallituksen edustajiin ja päättäjiin, että he suuntaisivat riittävät resurssit inhimillisyys-, rauhan-, moniarvoisuus- ja tasa-arvo-opetukseen, vahvistaen pikemminkin kuin heikentäen niiden aineiden asemaa, jotka edistävät ihmisoikeuksia ja sivistystä pelkän talouskasvun ja vientisektorin kilpailukyvyn sijaan.
On korkea aika, että opimme historiasta. Toista maailmansotaa edeltäneet työttömyyden ajat johtivat kaikkien tuntemaan keskitysleirien ja sotien maailmaan. Vallitsevasta ideologiasta poikkeavia tai toisiksi määriteltyjä romaaneja, juutalaisia, homoja, lesboja ja muita ”erilaisia” likvidoitiin ilman, että tavallinen kansakaan nousi vastustamaan suuntausta. Olemmeko nyt luomassa samanlaista ilmapiiriä, jos eduskuntavaaliehdokkaiksi nostetaan nuoria, jotka ensinnäkään eivät omaa kuin omahyväistä mututietoa ”älykkyyden” taustoista ja toisekseen ovat valmiita antamaan tukensa perustuslakimme vastaisille päätösehdotuksille. Kyseinen tulevaisuuden toivohan siunasi Oulun opetuslautakunnan (lainvastaisen) päätöksen kouluretkien maksullisuudesta. Oulun aluehallintovirasto totesi päätöksen peruslain vastaiseksi. Eriarvoisuuden syventäminen näkyy kuitenkin olevan Heikkisen linja myös muissa koulutusalan kehittämisen kysymyksissä.
28.07.2010 - 19:40
Tutkimusten mukaan kuntalaisten ja päättäjien veroja ja julkista sektoria käsittelevien näkemysten välillä vallitsee iso kuilu. Myös kansan toiveet ja kunnanjohtajien päätökset ovat huolestuttavan kaukana toisistaan. Suomalaisten enemmistö on yhä valmis maksamaan veroja hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi ja tasa-arvoisten julkisten palveluiden tukemiseksi. Siitä huolimatta yksityistäminen etenee hyvinvointivaltion rapautuessa ja korvautuessa kilpailutalouden kovilla käytännöillä. Talouselämä tuputtaa valinnanvapautta ja yrittäjyyttä, muttei selvästikään kanna huolta niistä, joille jää lyhyempi tikku käteen ja joiden palvelut ovat kaukana asiakaslähtöisyydestä ja laadusta.
Mistä johtuu, etteivät kuntalaiset onnistu äänestämään valtuustoihin päättäjiä, jotka todella toteuttaisivat lupaamaansa oikeudenmukaista politiikkaa? Suomessa on pitkään arvostettu poliittisten puolueiden yhteistyötä ja yksimielisiä päätöksiä eli konsensusta. Jos tämä tarkoittaa, että tehdään runsaasti työtä yhteisen kompromissin löytämiseksi, ja sovitetaan niin porvari- kuin vasemmistopuolueen näkemykset reilusta pelistä yhteiseksi visioksi, konsensus on kieltämättä arvokas toimintamalli. Oman kokemukseni perusteella kipeät päätökset merkitsevät nimenomaan heikoimmassa, haavoittuvaisimmassa asemassa olevien kuntalaisten etujen ja oikeuksien polkemista valtuustoissa tiivistyvän, pitkien kokouksien ja nälän siivittämän parviälyn seurauksena. Säästöjä runnotaan läpi sitä helpommin mitä myöhemmin ne ovat esityslistalla, ja sitä helpommin jos ne voidaan toteuttaa kesäisin valtuutettujen olessa kesälaitumilla. Vaikka puoluekannalla on merkitystä, hämmästyttävän monet valtuutetut suostuvat yli puoluerajojen eliittivetoisiin linjauksiin. Mistä siis on kyse?
Suomessa niin talous- kuin virkamiehillä on huolestuttavan suuri valta; valtuutetuilta vaaditaan syvällistä taloustietoa, kriittistä ajattelua ja arvo-valppautta, jotta valmiiksi tuotuja budjetti- ja strategia-esityksiä voitaisiin kyseenalaistaa ja esittää aitoja vaihtoehtoja niissä tarjotuille, ajan henkeä ilmaiseville visioille ja laskelmille.
Valtuutetut voisi jakaa seuraaviin karkeisiin kategorioihin: ryhmäkuriin nöyrästi ja kuuliaisesti sitoutuneet lampaat, joiden enemmistö ei juuri itse ota asioista selvää tai joille muiden esitykset kelpaavat mukavuussyistä; omaa taloudellista intressiään ajavat vallankäyttäjät, laumanjohtajat, jotka käyvät omaa peliään kulisseissa; kuntalaisten etua ajavat idealistit, joita helposti leimataan ”muutosvastarintaisiksi” ja epärealistisiksi irtopiste-intoilijoiksi, sekä muut siltä väliltä. Osa ajaa punavihreitä aatteita, yrittäjien intressejä, virkamieshierarkian etua. Sitoutuminen ”kuntalaisten edunvalvontaan” saa milloin röyhkeitä ja räikeitä, milloin vilpittömiä ja viattomampia muotoja. Kipeät päätökset eivät kuitenkaan juuri herätä vastustusta, vaikka budjetit ja tuottavuusstrategiat osoittavat valtuutetuille selvääkin selvemmin, että vähävaraisin kuntalainen joutuu niiden ensisijaiseksi maksumieheksi. Kipeät päätökset menevät läpi niin kauan kun Suomessa ei päästä turhasta herranpelosta, auktoriteettien mielistelystä ja sopeutumisesta eliittienemmistön tahtoon. Pelko leimautua hankalaksi tai yhteistyökyvyttömäksi hiljentää yhdet, tuen puute vähävaraisten oikeuksien suhteen lamauttaa ja väsyttää toiset. On aina helpompi alistua enemmistön tahtoon, sillä vähemmistökantojen puolustaminen vaatii kovaa työtä, sinnikkyyttä ja on usein vaikutuksiltaan mitätöntä. Erikoinen onkin erään valtuutetun ilmoittama haluttomuus esittää tai äänestää epäsuosittujen esitysten puolesta: hän haluaa kuulua ”voittajiin”! Olisin kiinnostunut kuulemaan, ketkä ja kuinka moni uskaltautuu muissa valtuustoissa puolustamaan maan hiljaisia. Valtuustossa heidän edustajansa ovat usein itsekin maan ja politiikan vaiettuja tahoja. Siksikö köyhän ja pienituloisen ääni ei kuulu muulloin kun hampaita kiristäessä, kun ”Suomesta on luotava EU:n vahvin ja tasapainoisin (lue eliittivetoisin) talous.
02.06.2010 - 13:38
Aloittamani keskustelu Kreikan kriisistä sai jatkoa Pekka Penin kirjoituksella 25.5 Forum24- lehdessä, jossa viestiäni vääristellään tarkoitushakuisesti. Kreikan ja muiden luottokriisien taustaideologiaa kutsutaan kapitalismin uusliberalistiseksi vaiheeksi, ja totta on, ettei se ole puhdasoppista. Kapitalismi on talouseliitin vallankasvun myötä vapauttanut itsensä dogmistaan, jonka mukaan yritysten pitää pärjätä omillaan, kilpailun ja markkinoiden ehdoilla. Sen erityistavoitteet ovat tunnetusti: valtion ja kuntien menokuri ja julkisen sektorin supistaminen, yrittäjävetoisuus, tukijärjestelmien alasajo, valtionyhtiöiden yksityistäminen, talouskasvun ja tuottavuuden rajaton edistäminen resursseiltaan rajallisessa maa-ilmassa.
Peni on osittain oikeassa: pääomatahot ovat kehittäneet omanlaisensa eliittisosialismin, jossa veronmaksajat kattavat riskit samaan aikaan kun voitot yksityistetään. Köyhimmiltä kansalaisilta sen sijaan vaaditaan lisää ”omavastuuta” vaikka näkymätön käsi on käänteisen holhousopin myötä yhä konkreettisemmin taskuissamme. Jos vapaa kysynnän ja tarjonnan logiikka toimisi, hoiva-alalla maksettaisiin huikeita palkkoja työntekijävajeen seurauksena. Eipä makseta. Sen sijaan kartellit ja yritystuet varmistavat, ettei kilpailu johda kuitenkaan merkittäviin hinnanalennuksiin markkinoilla. Myös pienyrittäjien on turha pyrkiä samalle lähtöviivalle holhottujen yrityssosialistien kanssa.
Erikoinen on vihjaus, etten sallisi sosialistisen tasapäistämisen myötä ahkerien vaurastua! Päinvastoin, mm. ahkerat hoiva- ja opetusalan naisvaltaiset työntekijät ansaitsevat nimenomaan kunnollista rahallista arvostusta, sen sijaan, että koroillaeläjät ja työvoiman heikosta neuvotteluasemasta hyötyvät linkoavat itsensä miljardieläkkeille muiden tekemien joustojen ansiosta. ”Ahkerimmat” finanssikeinottelijat toimivat toisaalta rahatalouden ulkopuolisissa avaruuksissa pelkän sosiaalisesti tuottamattoman rahanteon sfääreissä. Valinnan ja menestymisen vapaus ei sivistysvaltiossa saa mennä köyhyydestä vapaan elämän edelle. Hyvinvointivaltiot ovat parhaiten onnistuneet yhdistämään yrittämisen ja solidaarisuuden, mutta EU:n myötä ne halutaan nyt romuttaa. Esimerkkinä eriarvoistumisesta, yhtiöiden pääoman tuotto on yli kaksinkertaistunut vuoden 1980 jälkeen eli niiden voitot ovat jopa kasvaneet nopeammin kuin köyhyys, mutta eivät sentään yhtä nopeasti kuin vankien määrä. 1990-luvun loppupuolella arvioitiin jo että maailman 357 rikkaimmalla ihmisellä oli saman verran omaisuutta kuin maailman kolmella miljardilla köyhimmällä ihmisellä. Jos UPM- johtaja nosti palkkaansa 50% Voikkaan tehtaan radikaalin alasajon jälkeen, onko kyse ahkeruudesta vai röyhkeydestä?
Niin kapitalismi kuin sosialismi ja kommunismi ovat patriarkaalisiin herruusjärjestelmiin liittoutuneina joutumassa historian romukoppaan; on siis hyvä täsmentää, että toki korruptiota, vallanväärinkäyttöä, kansanvallan kaventamista, sensuuria, joukkomurhia, toisinajattelijoiden vakoilua ja ekologisesti kestämätöntä päätöksentekoa löytyy kaikista talous- ja yhteiskuntajärjestelmistä. Vasemmisto- ja oikeistoideologit voivat yhtä vahvoin argumentein väittää, ettei vikaa ole itse ideologiassa, vaan niiden huonossa toteuttamisessa. Kiinan kapitalistinen ”kommunismi” osoittaa, että on turha pohtia kumpi hallitsee ja sortaa kansaa pahemmin. Se on kärsinyt kummankin vallankeskittämisideologian ikeessä, jossa esim. luonnon ja naisten palkattoman uusintamis- ja hoivatyön tuottamaa lisäarvoa ei huomioida edelleenkään mm. bkt:ssä. Myös vihreä kapitalismi on mahdottomuus, sillä saastuttava fossiilikapitalismi pyrkii voittojen kasaamiseen käyttämällä mahdollisimman vähän työvoimaa, pääomaa ja resursseja, jotta voitot voitaisiin maksimoida. Se on perustavalla tavalla ristiriidassa luonnon tasapainon lakien kanssa, sillä voitot menevät luonnon itseisarvon ja moninaisuuden edelle (mm. Monsanto). Niinpä suuryhtiöt siirtävät tuotantoa heikkojen ympäristö- ja työvoimalakien maihin piittaamatta seurauksista.
Peni turvautuu ala-arvoiseen mielikuvapopulismiin assosioidessaan nykyvasemmistolaisuuden stalinismin ilmianto- ja junttasysteemiin. Sillä ei ole mitään tekemistä mm. pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustamisen kanssa. Työssä käyvien köyhien ja vähävaraisten oikeuksien ajaminen ei ole tasapäistämistä. Ihmisoikeudet eivät ole uhka eliitille, mutta niiden polkeminen nakertaa jopa markkinatalouden toimintaedellytyksiä. Vasemmistonaisten punavihreä Valtikka tyrmää fossiilikapitalismin, koska se ylläpitää puutetta keinotekoisesti epäterveen kysynnän nimissä. Me visioimme aivan uutta yhteiskuntamallia nykymallien tilalle. Sillä on monta nimeä: vertais-, lahja- ja sosiaalinen ekotalous. Tervetuloa tutustumaan.
19.05.2010 - 22:18
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n hallituksen puheenjohtajan haastattelu Ylen a-tuubissa kiteytti jälleen kerran kenen etuja Suomessa ajetaan ja mitä sana ”kilpailukyky” tarkoittaa tosiasiassa.
Yhteisöverot alas, painopistettä muutettava kokonaisverotuksessa siten, että yritysten työvoimakustannukset saadaan alas ja vastaavasti kunnan menoja karsitaan. Ja tulihan se sieltä—työurien pidentäminen niin alusta, keskeltä kuin lopusta. Koskahan kansa huomaa, että kilpailukykyllä siis tarkoitetaan yksipuolisesti rahanvallan ja yritysten menestystä, täysin piittaamatta että sitä tuetaan palkansaajien heikentyneen ostovoiman, työelämän ehtojen ja palkkojen kustannuksella. Tai kyllähän kansa sen tuntee nahoissaan joka päivä—mutta miksi äänestävät tämän kovan kipeiden päätösten läpirunnojien edunvalvojia, porvaripuolueita!
Sitten selitetään että Suomi ei menesty ilman tätä yrittäjyyden tukemista ja yhteisen kakun leipomista. Mutta eihän siitä joustoilla ja talvisodan hengellä tuotetusta vauraudesta ole vieläkään tihkunut alas kuin murusia. Eriarvoisuus sen kun kasvaa. Yritysjohtajat kyllä pärjäävät. Ja kansa kiltisti joustaa jonkun tulevan hyvinvointivaltion säilyttämisen nimissä.
Tai sitten ei, tänään Kiimingin palveluverkkoa esittelevässä kuntalaisten kuulemistilaisuudessa selitin, että kaikki valesäästö- ja tasapainoitusohjelmat juontavat suoraan valtapuolueiden politiikasta, jolla halutaan ajaa alas julkiset palvelut markkinoiden luomiseksi yksityisille yrityksille, varsinkin suuryhtiöille (pienyrittäjiä toki tuenkin). Kyllä ne uskoivat minua, vaikka minut kyllä hiljennettiin saman tien. Enemmistö selvästi halusi kunnon satsausta koulutukseen, tehokkuus ja tuottavuus näyttäytyivät heillekin kirosanoilta. Ehkä muutosta on ilmassa—ja kansa alkaa heräämään säästöhumalasta, joka hyödyttää yksipuolisesti vain yrityksiä ja elinkeinoelämän eliittiä.
19.05.2010 - 00:05
Valtikan kannanotto koskien riskitalouden sukupuolittuneita juonteita sai vastaansa kriittisiä kommentteja. Tiedote julkaistiin tänään Kansan Uutisissa. Nämä viisi palautetta menevät kuitenkin asian ohi. Tiedotteen ydinviesti oli, ettei globaalitalouden kova ydin pysty lainkaan huomioimaan pehmeitä arvoja ja naisten elämän kannalta mittavia vaikutuksia, joita luottokupla- taloudella on. Syynä että enemmistö on eliittimiehiä. Ei naisten saaminen pörssiyrityksiin ja näihin koviin ytimiin sekään ole ehdotettu ratkaisu. Tottakai koko järjestelmä on uusittava moniarvoisemmaksi ja useampia väestönryhmiä edustavaksi ekologisen ja sosiaalisen tulevaisuuden järjestelmäksi. Mutta miesekonomisteillä olisi todellakin paljon opittavaa naisten talousopeista ja varsinkin alkuperäiskansojen naisten vertais-, huolenpito- ja yhteisötaloudesta. Toisin sanoen, valkoisen eliittimiestalouden on korkea aika muuttua huomioimaan näennäisesti objektiivisen talousteorian varsin erilaiset vaikutukset eri kansanryhmiin ja luontoon, tämä oli viestimme.
Talouseliitin ja luottobisneksen villiviikarit samoin kuin maailman johtavat talousinstituutiot ja finanssipiirit ovat autistisia tunnelivision edustajia. Tämä on fakta. Ne ajavat itseistarkoituksellista tehokkuutta, tuottavuutta ja kilpailukykyä kuin kyykäärmettä piippuun, vaikka luonto on jo hädässä ja eriarvoisuus räjähtänyt käsiin. Sen olisi korkea aika huomioida vähävaraisimpien miesten ja naisten, vanhusten ja nuorten kärsimys tällaisen keinottelutalouden ensisijaisina uhreina. Se, että maailman köyhien enemmistö taas on naisia, ennen kaikkea kehitysmaiden maanviljelijänaisia on myös fakta. Kun Vasemmisto paljastaa oikeiston rikkaita pankkipiirejä ja rahaeliittiä hyödyttävän uusliberalistisen politiikan taustoja, porvaristo voi tietenkin reagoida aivan samoin: ”yrittävät syyllistää meidät, onko kapitalismikin porvareiden luoma talousjärjestelmä!” Olisi täysin kestämätöntä syyttää kaikkia miehiä tuhoisasta talouspolitiikasta ja määritellä kaikki naiset uhreiksi. Tällaista väitettä Valtikan tiedote ei tehnyt.
Tutkimukset, joiden pohjalta Valtikka laati tiedotteen perustuu täysin arvovaltaisten ja ”luotettavien” tahojen esillenostamiin faktoihin, joiden mukaan vähävaraiset naiset todellakin ovat saaneet huonompia luottoehtoja ja ovat todellakin menettäneet kotejaan suhteessa eniten. Eikö ole Vasemmiston tehtävä ymmärtää mistä tämä johtuu, jotta asia voitaisiin estää tulevaisuudessa? Näin vakavissa tapauksissa ei tasa-arvon, veljeyden ja vapauden puolueella voi olla varaa kiistää rahatalouden ammatinvalintaan, sosialisaatioon, kasvatukseen, koulutukseen ja muihin seikkoihin palautuvaa epäsymmetriää, joka on kärjistynyt miesmeklareiden ja naisvelallisten välisenä varallisuuskuiluna.
Emme valkoisena suhteellisen vauraana kansana voi myöskään kiistää, että rahatalouden ytimen ulkopuoliset vähemmistöt myös kärsivät suhteettomasti tässä hyvä pörssiveli (ja muutama sisko) –hullunmyllyssä. Vai pitääkö heillekin lähettää tuohtunut viesti: ”älkää syyllistäkö meitä teollisia hyvivnointivaltioita!” Sokea Reettakin näkee, että maailma on täynnä eriarvoisuutta joka tiivistyy mm. IMF:n, Maailman pankin ja OECD:n johtoporukan kokoonpanossa epädemokraattisena valkoisen miesmaailman maailmanpoliisina.
Syyllistämisellä ei tietenkään päästä pitkälle, mutta miksi Vasemmisto yleensäkin sitten syyllistää porvaripiirejä luottokriisistä ja yltiömarkkinatalouden ylilyönneistä? Meinaan, eikö ole mitään perusteita aivan kuin jotkut nyt väittävät että naisnäkökulman huomioiminen ei olisi hyväksyttävä peruste. Vai onko niin, että VAIN sukupuolta ei saa huomioida kun keskustellaan eriarvoisuudesta? Rakenteellisia, asenteellisia ja muita eriarvoisuuden syntyjä syviä saa siis etsiä mistä tahansa muualta kuin sukupuolisuhteista ja –järjestelmästä?
Ehkä Vasemmiston miesten enemmistö ymmärtää nämä eriarvoisuuden ja tasa-arvon ilmiöt, mutta kunhan vuodatan oman reaktioni siihen, että viisikin kriittistä kommenttia "omassa lehdessä" ärsyttää. Tosin, voihan olla että he ovat porvareja ja muita tahoja jotka eivät kertakaikkiaan suostu myöntämään eriarvoisuuden faktoja.
18.05.2010 - 12:42
Kreikan luottokriisi on siis todellakin taas antanut tekosyyn porvarieliitille jatkaa mantrojaan julkisen sektorin tehottomuudesta ja alasajon merkityksestä talouskriisissä. Kaikki verukkeet ovat hyviä hyvinvointivaltion tuhoamiseksi jotta yhteiset verovarat voidaan siirtää yritysten iloksi. Toki yrityksiäkin tulee kannustaa ja tukea, varsinkin pienyrittäjiä, suuryritysten antaisin kyllä pärjätä autuaana pitämänsä markkinatalouden ehdoilla. Eihän se voi mennä niin, että kaikki valtion tuki ja palvelut ovat holhousta kun on kyse kansalaisista ja perusoikeuksista, mutta ihan odotettua toimintaa kun on kyse pankkien jne. tukemisesta ja yritystuista ilman kunnollisia ehtoja.
Yleisesti ottaen ihmiset ovat kyllä saaneet tarpeekseen pankkien paapomisesta ja ikuistesta pankkituesta. Samaan aikaan pankit ovat kaikkien pelastusoperaatioiden jälkeen nostaneet palvelumaksuja, varsinkin niille jotka eivät pysty nettiä käyttämään, eli eläkeläiset, ja vähentäneet pankkiautomaatteja. Ei se ole kansan palvelemista ja jotain pitäisi saada takaisin verorahojen sijoittamisesta.
Vasemmiston on siis korkea aika ruveta käyttämään taloustieteilijöitä kokonaan uusien verojen keksimiseksi. ALVIT ja kiinteistöverojen korotukset koskettavat taas kipeimmin vähävaraisia. Tälle on saatava loppu niin Kreikassa kuin Suomessa.
Tobinvero on yksi ratkaisu, mutta se ei ole täydellinen, se hoitaa oireita ja on siis vain väliaikaista varainkeruuta vajeitten tasapainottamiseksi. Pitää alkaa tekemään vielä konkreettisempia ehdotuksia siitä miten julkinen talous ja kaikki vajeet saadaan hoidettua ilman että jälleen käydään pienituloisten kukkarolla. On korkea aika että eliitti osallistuu vyönkiristyksen ja kipeiden päätösten talkoisiin. Nyt kaikki miettimään keinoja kasata rahaa yhteiseen veropottiin perinteisten ehdotusten lisäksi (kaikkien tulojen progressiivnen verotus, korkeampi verotus rikkaille jne.). Ei pidä lannistaa yrittämistä vaan miettiä keinoja, joilla yhteistä talousmattoa kuitenkin voidaan kasvattaa ekososiaalisesti kestävällä tavalla. Esim. voisi olla katto kuinka paljon enemmän voi ansaita kuin työntekijät, ja jonkinlaisia kattoja muutenkin kuinka suuret tuloerot ovat mahdollisia. Thomas Wahlgren on myös kirjoittanut tästä.
Ja pitää näyttää kansalle miksi miljardöörien tulot OVAT pois köyhiltä. Ei ole kyse kateudesta vaan niistä monista yhteiskunnallisista ja poliittisista vaikutuksista mitkä seuraavat suurista tuloeroista. Siitä enemmän myöhemmin.
16.05.2010 - 10:39
EU:n ja maailman valuuttajärjestön IMF:n ehdotukset julkisen sektorin tehostamiseksi ovat röyhkeydessään vailla vertaa. Reseptiksi tulevien kriisien ratkaisemiseksi tarjotaan sitä, että niin lainansaaja- kuin lainanmyöntäjämaat sitoutuvat julkisten menojen karsimiseen, sekä markkinoiden laajentamiseen yksityisille yrityksille—lähinnä ylikansallisille ketjuille. Julkiset menot eivät voi olla ongelma. Siksihän veroja kerätään, että niillä maksetaan lakisääteiset ja eettisesti tarpeelliset harkinnanvaraiset palvelut. Nämä ovat kuntien ydintehtäviä, joskin varojen salliessa tulee tietenkin edistää myös yrittäjyyden edellytyksiä ja luoda niin yrittäjien kuin kansalaisten tarvitsemat elämän perusedellytykset toimivasta infrasta energiaan.
Miten yhteisten verovarojen siirtäminen yksityisen voitontavoittelun tueksi a) tuo kuntamenoihin säästöjä b) ehkäisee sitä korruptiota ja asiakkaiden/työntekijöiden kaltoinkohtelua, joka on kasvanut yksityistämisen maaperästä, c) edistää EU:n tasa-arvon peruskirjan tavoitteita sekä siihen kytkeytyvää vakaudesta juontavan rauhan politiikkaa?
Mittaamattomia määriä yhteisiä verovaroja on valunut yksityistämiskokeilujen myötä kyseenalaisiin kohteisiin yksilöllisen rikastumisen pikemminkin kuin yhteisen hyvinvoinnin nimissä. Kun yritykset kuorivat kerman päältä ja kunnalle jää kalliissa hoidoissa lyhyempi tikku käteen, säästöistä on turha puhua. Yksityistäminen lisää myös valvontakuluja, byrokratiaa ja hämärää toimintaa, samaan aikaan kun palvelumaksut nousevat ja työntekijöiden palkkaehdot, loma- ja muut etuudet heikkenevät pääsääntöisesti. Ei enää puhetta yhteisestä kakusta—se on jo syöty pörssieliitin pidoissa. Uskon, että kansa haluaa mieluummin peruskauraa ja juomakelpoista vettä.
Nyt kun Euroopan taloudet ovat kuralla, on oikea aika palata järkevään, demokraattiseen, säädeltyyn ja helpommin hallittavaan palvelujentuottamismalliin—kuntien omiin palveluihin.
Tämä vaatii radikaalia hallituskokoonpanon vaihtoa ja ekososiaalisesti kestävää vakauttamistoimenpidettä: tehotonta rahapolitiikkaa harjoittaneet päättäjät äkkiä vaihtoon, ja mieluiten vapaaehtoistyöhön talvisodan hengessä—vaikkapa ulkoiluttamaan ikäihmisiä. Vain näin hyvinvoinnin, reilun pelin, kansalaishyvinvoinnin ja nuorten työllistymisen markkinat saadaan rauhoitettua. Vain näin saadaan markkinoiden näkymätön käsi ulos köyhiempien kukkarosta.
11.05.2010 - 19:05
Feministinen taloustiede on 1960-luvulta lähtien kyseenalaistanut taloustieteen kuvitellun objektiivisuuden. Se on tuonut esiin taloustieteen piiloiset tavat asettaa miesten kokemukset ensisijaisiksi muihin ihmisryhmiin nähden ja sulkeistaa siten naisten, ja monien vähemmistöjen erityishaasteet. Kun arvioidaan muutoksia naisten asemassa, työelämän näennäisesti sukupuolineutraalien muutostrendien taustalla tulee tällä hetkellä huomioida perinteisten samapalkkaisuuskysymysten lisäksi ennen muuta globaalitalouteen liittyvät rakennemuutokset ja arvot. Kutsun tätä uusliberalismiin liittyvää ilmiötä ”käänteiseksi tasa-arvojärjestykseksi.” Toisin sanoen, EU:n eliitti- ja korporaatiovetoinen strategia on ottanut solidarisuus-, tasa-arvo-, vapaus- ja oikeudenmukaisuus- käsitteet haltuun, antaen niille aivan uudet sisällöt. Miten Kreikan kriisissä ruumiillistunut moraalikato heijastuu naisten elämässä? Miten uusimmat kriisit vaikuttavat nimenomaan naisten palkkatyöhön ja yrittäjyyteen?
Hyvinvointivaltiolle leimalliset julkiset palvelut pyrkivät edistämään naisten yhtäläisiä mahdollisuuksia työhön ja perheeseen, tuottamalla kohtuuhintaisia palveluja sekä työllistäen naisia kunta-alan töihin. EU:n linjausten ja säädösten myötä julkiset tuet eivät enää saa ”vääristää kilpailua,” joten kilpailuttaminen ja ulkoistaminen ovat korvaamassa yleishyödyllisenä pidetyn tukitoiminnan. Perusoikeudet takaavien tukien tulkinta korporaatioita syrjiväksi ”epäreiluksi” toiminnaksi on irvokas muutos Suomen ja EU:n viime vuosikymmenten politiikassa. Suomen tuki IMF:lle, Islannin ja Kreikan kriisien taustapiruille sekä IMF:n yksityistämisagendalle merkitsee osakkeenomistajien oikeuksien asettamista kansalaisoikeuksien yläpuolelle. Yritysten oikeudet voittoihin, ostovoimaisten "valinnan vapaus" ja kilpailukyvun edistäminen menevät EU:n Lissabonin strategiassa siis tasa-arvon ja ympäristönsuojelun edelle. Perusoikeuksista juontava klassinen vapaus-käsite vapautena riistosta on näin korvattu suuryritysten ja pääoman vapaudella vastuusta ja sääntelystä. Uusliberalistisen tehokkuus- ja tuottavuusdogmin seurauksena taloussuhdanteiden riskit ollaan siirretty varsinkin naisvaltaisten alojen työntekijöille, jotka ovat joutuneet pakkoyrittäjiksi tai alihankintaketjujen prekariaatiksi.
Naisyrittäjyyttä on viime vuosikymmeninä edistetty eri toimenpideohjelmin ja EU-rahoitteisin hankkein. Naisille on ehdotettu tätä toimeentulomallia oivana mahdollisuutena sovittaa yhteen perhe ja työ. Varsinkin korkeakoulutettujen naisten yrittäjyyden kannalta ongelmallisinta on kuitenkin se, että yrittäjyys voi tarkoittaa jopa heikompaa työn tekemisen asemaa verrattuna palkansaajanaisiin. Tamperelainen Honkanen tutki ”yrittäjäksi ryhtyneiden korkeakoulutettujen työssä menestymistä viidessä Euroopan maassa” (Italia, Saksa, Hollanti, Suomi ja Norja). Hän tuli tulokseen, että verrattaessa ansiotasoja ammattiaseman ja sukupuolen mukaan, yrittäjänaiset ansaitsevat heikoiten verrattuna palkkatyöntekijänaisiin sekä vastaavissa asemissa oleviin miehiin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lisäksi yrittäjien ansioissa oli palkansaajien ansioita enemmän hajontaa. Verrattaessa sekä mies- että naisyrittäjien sekä palkkatyössä olevien miesten ja naisten ansiotasoa, edellisen ryhmän ansioissa on jopa enemmän eroa kuin jälkimmäisten ansioiden eroissa.Naisyrittäjyyteen voidaan liittää muitakin ”haasteita.” Heidän työhyvinvointiaan kartoittaneen selvityksen mukaan epätasa-arvoinen kohtelu sukupuoleen liittyen oli yhtä yleistä naisyrittäjillä kuin muilla työssäkäyvillä naisilla. Myös Euroopan komissiossa on havaittu, että yrittäjänaisilla on omanlaisiaan työmarkkina-ongelmia kuten kokemuksen puute, väärän alan valitseminen, informaation ja sosiaalisten verkostojen puuttuminen ja syrjintä.
Suomessa naisyrittäjien vähäisyyttä on kuitenkin pidetty ongelmana. Herää epäilys, että taustalla on pyrkimys säästää sosiaalimenoissa ja tietoisesti ajaa alas turvallista palkkatyötä. Yksityisyrityksiä matkien kunnat ovat pyrkineet siirtämään suhdanteiden mukanaantuomat riskit työntekijöille, ulkoistamalla pakkoyrittäjiksi joutuvat siivoojat. Nyt myös keskiluokka halutaan pois palkkatyöstä. Lyhytaikaiset työsuhteet ovat lisääntyneet Suomessa 1990-luvun laman aikana erityisesti julkisella sektorilla. Suurin osa (yli 70%) uusista sosiaali- ja terveyspalvelujen yrittäjistä on nykyisin naisia, jotka ovat aiemmin toimineet julkisen sektorin työntekijänä ja joko jättäneet eläkeviran perustaakseen yrityksen, olleet piilotyöttöminä samassa kunnassa tai pätkätöissä saamatta pysyvää virkaa (Kovalainen 2001). Itsensä työllistäneiden miesten osuus oli 16,8 % vuonna 2007, kun naisten osuus oli vastaavasti 8,2 %, eli huomattavasti alle OECD:n maiden keskitason (OECD 2009.) Tilastokeskuksen vuoden 2007 tutkimustiedon mukaan kaikista yrittäjistä valtaosa oli miehiä, naisia vajaa kolmannes. Työnantajayrittäjistä vain vajaa neljännes oli naisia ja yksinyrittäjistä 39 prosenttia.
Valtion tuottavuusohjelmilla on lisäksi haluttu varmistaa työvoiman riittäminen yrityksiin, joka heijastaa jälleen ”tasa-arvokäsitystä" yrittäjänäkökulmasta. Useimmat naisyrittäjät ovat kuitenkin pienyrittäjiä, joiden saamat tuet eivät ole mitenkään verrattavissa jättiketjujen tukiaisiin. Päinvastoin, kuntien kilpailuttaessa palvelujaan, monikansalliset päihittävät pk-yritykset mennen tullen. Vuonna 2005 naisten osuus oli toiseksi suurin terveydenhuollon asiantuntijoista (87,1 %), palvelu- ja suojelu- ja hoitotyöntekijöistä (82,6 %). SOTE-, koulutus- ja hoiva-alat ovat siis vahvasti naisia työllistäviä palveluja, joilla käyttöönotetut henkilökunnan supistukset, lomautukset, ulkoistamiset ja virkojen jäädytykset sekä valtion tuottavuusohjelma edustavat sukupuolittunutta työelämän rakennemuutosta.
Kun verovaroja siis suunnataan luottokriisinkin hetkellä ensisijaisesti naisvaltaisten alojen sijaan rakentamiseen, tieinvestointeihin ja miesaloille, on selvää, että naisaloja ja naisia kohdellaan suhdanne-puskureina. Naisia on yli puolet ihmiskunnasta. Kyse ei saa olla enää siitä, miten he voivat edistää yritysmaailman kilpailukykyä vaan kuinka voimme korvata uusliberalistisen talouskokeilun ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden yhteiskuntavisioilla. On täysin kestämätöntä, että Kreikan, Islannin ja muiden maiden naisvaltaisen julkisen sektorin naiset alistetaan sille menokurille, lomautuksille ja supistuksille, joilla pörssirosvojen keinottelun seuraukset kuitataan. Mutta siitähän on kyse. Kapitalismi on jälleen kerran tiputuksessa, ja yhteiskunnan pienituloisimmat kipusiskoina. Mikseivät naiset protestoi, lakkoile, näytä kaapinpaikkaa? Jos valinnan vapaus on aikamme ydinarvo, miten julkisen sektorin alasajo lisää vaihtoehtoja? Yksityistämisestähän tulee lähes ainoa valinta. Se, verhottuna "julkisten menojen supistamiseksi" on IMF-lainojen ehtona. Jos tämä ei ole käänteistä tasa-arvoa pääoman eduksi, niin mikä?
10.05.2010 - 08:36
Hannes Manninen on kommentoinut Kreikan talouskriisiä todeten, että joudumme Suomessakin valitsemaan malarian ja koleeran väliltä. Jos emme suostu l,6 miljardin tai sitä vielä mittavamman "lainan" myöntämiseen Kreikan pelastamiseksi konkurssilta, kärsimme seuraukset koko eurovaluutan ja Euroalueen kriisistä kohoavina korkoina ja pahimmillaan laajenevana EU- kriisinä. On väläytetty jopa mahdollisuutta, että EU instituutiona ja rahaliittona menisi konkurssiin....Jyrki Katainen käyttää kriisistä lääketieteellistä metaforaa ja valittaa, että "ollaan saatu tartunta" laajemmasta finanssikriisistä. Siinä valtiovarainministeri osuu oikeaan: kapitalismi todellakin on vakava epidemia ja märkivä tauti, jota USA etunenässä on levittänyt kautta maailman demokratian ja vapaan markkinatalouden verukkeella. Nyt sitten olemme kaikki saaneet tartunnan, ja se tekee kipeää. Mutta se, että kipeät päätökset kohdistetaan yhä vaan niihin, jotka ovat vähiten vastuussa kriisistä saa kansan raivonvaltaan. Ainakin Suomen ulkopuolella.
Erikoista on, että finanssialan ja pankkiirien rötösliigat onnistuvat yhä vaan sosialisoimaan menetyksensä veronmaksajien piikkiin. Ja Suomen hallitus vielä ottaa Kalevan 5.5.2010 ilmoituksen mukaan muita vielä tiukemman linjan, vaatien toimenpiteitä, joilla EU:n jäsenmaat saadaan sitoutumaan IMF:n lainaehtoihin eli iänikuiseen julkisten menojen hillitsemiseen ja "säästöihin."
On häpeällistä, että EU:n mallioppilas tukee näin innokkaasti ja avoimesti IMF- linjaa, jolla köyhiä kehitysmaita on pakotettu yksityistämään julkiset palvelut, köyhien päänmenoksi. Mannisen kolera- vertaus ei ole tuulesta temmattu. Kun vesi yksityistettiin Etelä-Afrikassa, monet köyhät jäivät vaille puhdasta vettä, koska heillä ei yksinkertaisesti ollut varaa tähän perusoikeuteen, perusresurssiin. Niinpä kolera-epidemiat alkoivat levitä vähäosaisten keskuudessa. IMF:n agendana on juuri kaikkien yhteisvarantojemme (vesi, energia, hoiva, puhdas ilma, maa-alueet) yksityistäminen "menojen hillinnän nimissä" vaikka kyse on suuryritysten tuottavuuden kasvattamisesta. Pääoma etsii jatkuvasti uusia sijoituskohteita, ja niiksi kelpaavat nyt koulutus, vanhustenpalvelut ja kaikki muu mikä liikuttaa rahaa. Tämän kehityksen nimissä meidän kaikkien tulisi kiristää vyötä, mikä on järjettömyyden huippu.
Finanssiaateliston valta on nyt sitä luokkaa, että tautien syntymiselle ja leviämiselle luodaan edellytyksiä sen yksioikoisen rahanhimon seurauksena. Jos se ei olekaan tietoista, se perustuu ahneuden aiheuttamaan haluttomuuteen pohtia yksityistämisen ja markkinafundamentalismin ekologisia ja sosiaalisia seurauksia.
Kun Suomen hallitus Jyrki Kataisen johdolla nyt vaatii tiukkaa taloudenpitoa, miksei se avaa kenen taloudenpidosta ongelmat juontavat! Valtamediat ja hallitus antavat ymmärtää, että jättikriisin juuret ovat julkisen sektorin tehottomuudessa, virkamiesten korruptiossa ja kreikkalaisten liian hyvissä eduissa. Höpöhöpö. Mikseivät päättäjämme oikealla ja keskellä myönnä julkisesti, että kyse on hallitsemattomasta finanssikapitalismista ja huippukeinottelusta, jossa kokonaiset valtiot ja rahoitusinstituutiot ovat ongelman kova ydin. Aikana kun toistamalla toistetaan tehokkuuden ja tuottavuuden mantraa, on erikoista, että sallitaan tuottamaton rahan tekeminen rahalla, reaalitalouden kustannuksella. Uusia investointeja ei synny johdannaiskauppojen perustuessa spekulaatioon bittiavaruudessa, joka ei lisää muiden kuin pörssihaiväen lyhytkestoista vaurautta.
750 MILJARDIA on nyt myönnetty EU:ssa Kreikan pelastamiseksi. Se on 750 000 000 000 miljoonaa, vai osanko edes kirjata niin montaa nollaa. Ja tällaisen rahasumman lainaamisen hintana ja ehtona on siis se, että vanhusten, sairaisen, palkansaajien ja monien muiden on suostuttava yhä pahempiin leikkauksiin, supistuksiin ja säästöihin. Ei vain Kreikassa, vaan kautta maailman. Argentinan kohtalo tulee heti mieleen. Pankit veivät tuhkatkin pesästä, mutta jotain hyvääkin tapahtui. Kansa valtasi tyhjät tehtaat ja otti elämänhallinnan ja rakentamisen omiin käsiinsä. Kylmässä pohjolassa se ei kuitenkaan onnistuisi samalla tavalla.
Kun kapitalismi on tiputuksessa, kipusiskoiksi huudetaan ennen kaikkea julkisen sektorin pienipalkkaiset naiset ja samalla sopeutumiskuuri kaatuu heidän niskaansa lisääntyvänä palkattomana hoivatyönä. Miksei vakauttaminen ja rauhoittaminen kohdistu ikinä heihin, meihin? Siksi, ettemme älyä nousta vastarintaan. Naisten lakkoon. Haloo, eivät naisalat ole EU:n heikko lenkki!
Aivan uskomaton kehitys, nimenomaan huomioiden, että me tavallinen kansa emme protestoi tämän enempää. Haloo, luottamus palautettava markkinoille, entä ihmisille? Onko kansan luottamuskin ulkoistettu moraalin myötä?
Tänään pitäisi mennä kunnanhallitukseen hyväksymään kouluverkkostrategiaa eli sitä iänikuista pienten koulujen alasajoa. Keskittämistä ja koulumatkojen pidennystä. Kaikki siis sen nimissä, ettei luottamus markkinoihin vain horju. Julkiset menothan on saatava alas, hinnalla kuin hinnalla. Enpä taida suostua. Kiristämmehän vyötä vain siksi, etteivät pankit joudu ottamaan vastuuta toimistaan. Annetaan selvä signaali markkinoilla--tämä ei enää vetele. Pyramidihuijaukset saavat loppua.
|
Kirjoittaja
Eurovaaliehdokas Kaarina Kailon blogi
 Kaarina ja Juurakon Hulda
|
![]](http://vuodatus.net/images/templates/red/top-right.png)
