Suunnitelmat sulkea kasvukeskusten ulkopuolella sijaitsevia vankiloita hämmentää niin irtisanomisista huolestuneita alan työntekijöitä, kuin vankeja, turvallisuudestaan huolestuneita kuntalaisia että vankien omaisia. Mitä yhteistä on esimerkiksi vanhusten joukkosiirroilla omalta paikkakunnalta isoihin palvelukeskuksiin ja vankilajärjestelyillä? Miten pienkoulujen muuttaminen mega-tulosyksiköiksi on samassa linjassa? Kun ja jos vanhus- ja vankipalveluita keskitetään isompiin yksiköihin huomioimatta sitä, että omaisten vierailuvälimatkat pitenevät, se merkitsee pahimmillaan molempien ryhmien omaiskontaktien heikentämistä, työpaikkamenetyksistä puhumattakaan. Mikä ideologia vaikuttaa Suomen nykyisen julkisjohtamisen taustalla?

                      Tarvittaisiinko toivoa, jo uuvutetun kansan vaihtoehdottomia talkootöitä vanhusten hoitamiseksi sekä unelmia toimivista sosiaali- ja terveysalan tai koulupalveluista, jos julkista sektoria, valtion roolia ja hyvinvointivaltion perusteita ei oltaisi tietoisesti murennettu ja ajettu alas? Mikään näkymätön globaalitalouden käsi tai markkinoiden logiikka ei ole johtanut tilanteeseen, jossa vanhusten, työntekijöiden, vankien, potilaiden, lasten, nuorten ja työttömien perusoikeudet alistetaan kyseenalaistamattoman tuottavuus- ja tehokkuusfundamentalismin itseisarvolle. Näiden päätösten takaa löytyvät uuskonservatiivisen markkinafundamentalismin kannattajat, näitä oppeja läpi runnovat maailman talousinstituutiot (WTO, IMF, Maailmanpankki, OECD) sekä ne lähinnä yhtiövallan etuja ajavat poliitikot, jotka ovat tehneet kilpailukyvystä aikamme kyseenalaistamattoman ydinarvon.

On osoitettu tutkimuksin, etteivät suomalaiset ole valmiita luopumaan hyvinvointivaltiosta, julkista sektoria tukevista veroista ja veropolitiikasta, jonka avulla säilytetään kaikkien kansalaisten säällisen toimeentulon ja elämässäselviytymisen edellytykset.  He eivät myöskään hyväksy, etteivät omaiset pääse vierailemaan vanhusten, sairaiden ja vankiloihin päätyneiden sukulaisten luona palvelujen keskittämispolitiikan seurauksena. Siispä päättäjille ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin tuottaa selityksiä ja julkisia hokemia, joilla hyvinvointivaltion alasajo saadaan näyttämään väistämättömältä, joilla säästöt saadaan oikeutettua, ja joilla luodaan konsensus kipeiden päätösten tarpeellisuudesta ”hyvinvointivaltion pelastamiseksi”. Miksi päätöksissä ei huomioida pitkän aikavälin kustannusvaikutuksia tai mitata sosiaalisia ja tasa-arvovaikutuksia, ympäristövaikutuksista puhumattakaan? Näennäistehokkaat pika- ja roskaruokapalvelut, roskapankit, roskaviihde, roskakoulutukset ovat tuottavia varsinkin monikansallisille ahneille suuryrityksille, mutta ekologisesti, sosiaalisesti sekä kuntalaisten terveyden kannalta kestämättömiä ja kalliita ratkaisuja. Näkyy yhä selvemmin, ettei tehokkuuskaan ole tehokasta, kun seurauksena lyhyen aikavälin säästöistä on lisääntynyttä pahoinvointia, rikkinäisiä perheitä, sieluja, mielenterveysongelmien kasvua, työntekijöiden uupumista, sairauslomia. Tehokkuusfasismia ja kuritushuonepolitiikkaa, jotta taseet saataisiin näyttämään hyviltä väliaikaisesti? Jotta virkamiehet voisivat edetä urallaan osoitettuaan kykynsä kovien päätösten läpiviejinä ja tehokkaina kuntakonsernin kirstunvartijoina? Kipeiden päätösten läpiviennistä eivät palkitse kansalaiset, vaan monien päättäjien rahoittajat—yhtiövalta ja osakkeenomistajat. On korkea aika, että myönnetään mistä kipeissä päätöksissä on kyse, varsinkin niiden kohdistuessa yksipuolisesti yhteiskunnan vähävaraisimpiin, työntekijöihin sekä vanhuksiin. Noin 30 vuotta sitten alkoi eliitin vallankumous, jonka päämääränä on ollut luoda uusia markkinoita ja investointikohteita pääomalle ulottamalla  yritysvetoista kolonisaatiota yhä uusille alueille.  Se on ottanut kohteikseen juuri julkiset palvelut sekä itsensä valtion omat toimet katsastuksista kiinteistöjenhoitoon. On kestämätöntä väittää, että suuryritysten pääsy vanhustenhuollon, vankilapalveluiden ja muiden palvelujen kasvottomiksi tuottajiksi olisi kansallinen jokamiehen etu. Verovaroin tuotettu varallisuus pörssiyrityksissä valuu ulkomaille, veroparatiiseihin sekä tytäryhtiöihin. Jo nyt on nähty miten pörssivetoiset vanhuspalvelut ovat toimineet kiskomalla turvapuhelimista esimerkiksi täysin kohtuuttomia hintoja. Niiden velvollisuus on tuottaa voittoa, ei suinkaan varmistaa vanhusten perusoikeuksien ja arvokkaan, inhimillisen vanhuuden takaaminen. Vankilat ja koulut ovat seuraava tuottavuuden (lue voitontavoittelun) rintama. Esimerkiksi Oulussa palvelukilvan voittanut Sodexho on erikoistunut yksityisvankiloihin, joiden tuottavuutta on nostanut vankien perusoikeuksien polkeminen. Riittämättömillä ruoka-annoksilla ei olla nostettu voittomarginaaleja vain vanhusten ja päiväkotien kohdalla. Yliopistot on jo porvarivetoisesti saatu elinkeinoelämän ja yksioikoisen voitontavoittelun piiriin. Suurkoulut, lukiot, ovat seuraava kohde. Pienet tai keskisuuret koulut eivät takaa sitä tehokkuudesta ja menojen leikkauksista juontavaa voittomarginaalia, jossa oppisisällöillä ja oppilaiden oikeuksilla on vain toissijainen asema. Jo nyt USAssa toimii Coca Cola tai Pepsi- rahoitteisia kouluja, joiden missiona on omien tuotteiden menekin varmistaminen.  Suuri on kaunista niin vanhustenhoidossa, vankeinhuollossa kuin koulutus-tulosyksiköissä sillä se takaa yritysten voiton. On ollut turhauttavaa havaita, etteivät edes kuntapoliitikot tiedosta rakennemuutospakon taustoja, vaan suostuvat hitaasti etenevään kansalaisoikeuksien alasajoon luottaessaan sokeasti virkamiehiin ja yhdentotuuden konsultteihin. Vapaa Suomi ja kansanvalta, mihin olet menossa?

 

 

Globaali talouskriisi, josta roskapankit ovat vain jäävuoren huippu, osoittavat uusliberalismia arvostelleiden  sosiaalifoorumeiden ja kansalaisjärjestöjen olleen paitsi oikeassa, myös edellä aikaansa. Epäsymmetrisesti (eli yrityseliitin eduksi) säädelty markkinatalous johtaa ennakoitavasti, ja jopa loogisesti eriarvoistumiseen ja yhteiskunnalliseen epävakauteen, lietsoen väkivaltaa ja aiheuttaen laaja-alaista pahoinvointia. Onhan sen ydinperiaatteena ottaa irti luonnosta ja ihmisistä enemmän kuin on ekologisesti ja sosiaalisesti sallittua, kestävää tai ainakaan järkevää.

 

 

Suomenkin kansalaisjärjestöjen ennustama kehityssuunta ja globaalitaloudesta antamat ”tulosvaroitukset” osuivat oikeaan: ”vapaakaupan” politiikka johtaa lopulta ekologiseen kriisiin ja huonompiosaisten taloudellisen vapauden kaventumiseen, jopa absoluuttiseen köyhyyteen. Kansalaisjärjestöt kuten Attac ovat epäilleet markkinoiden kykyä hoitaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, ikään kuin säätelemätön maailmantalous voisi johtaa riistolle haavoittuvaisimpien ryhmien kannalta tasapuoliseen ja reiluun lopputulokseen. Tuottavuuden ja vaurauden kasvun tuli talousdogmien mukaan tihkua lopulta alaspäin kansan hyväksi. Miten kävikään?

 

Globalisaation mukanaan tuomat tuloerot käyvät ilmi lukemattomista tilastoista. Vuonna l960 maailman väestön rikkaimman viidenneksen yhteenlasketut tulot olivat 30 kertaa suuremmat kuin köyhimmän viidenneksen. Vuoteen l991 mennessä ne olivat yli 60 kertaiset ja vuoden l998 YK lukujen mukaan 78 kertaa suuremmat. Forbes-lehden vuonna l996 listaamien 447 dollarimirjardöörin varallisuus on suurempi kuin maailman ihmisten köyhimmän puolikkaan vuositulot. Kolmen rikkaimman ihmisen omaisuus on suurempi kuin vähiten kehittyneiden maiden kotimainen tuotanto yhteensä (BKT), ja näissä maissa asuu yli 600 miljoonaa ihmistä (Hines 2000).  Pörssikapitalismin viimeisenä myyntipäivänä varallisuuserot sekä kuilu talouskriisin uhrien (keinottelijoiden ja toimeentulonsa menettäneiden) välillä ei kestä päivänvaloa. Villin lännen viidakkotaloudessa pörssihait veivät virtuaalisaaliin, ja kansa nuolee näppejään. Kestämättömän pörssikeinottelun ja finanssipolitiikan seuraakset ovat olleet tiedossa pitkälti ennen tilannetta, jossa pankit joutuvat tiputukseen ja veronmaksajat kipusiskoiksi. Nobel-palkittu ekonomisti, Joseph Stieglitz, yritysmaailmasta itsensä ulkoistanut David Korten ja monet muut vastuulliset taloustieteilijät ovat pitkään varoittaneet ahneutta palkitsevan ja vastuusta vapautetun yhtiövallan seurauksista. Ne eivät ole juuri ylittäneet uutiskynnystä, koska valtamediatkin ovat ilmeisesti haluneet osansa kultaisen vasikan palvonnasta.

On erikoista, että rakennemuutosten, sopeuttamisen, joustavoittamisen, kilpailukyvyn ja tehokkuuden asiamiehet jaksavat muistuttaa veronmaksajia uusliberalismin ydinarvosta: jokaisen tulee pärjätä omillaan, joustaa muuttuneissa työoloissa, ja myöntää liian kalliiksi järjestelmä, jossa valtion tulisi ”holhota” ja hoitaa meitä vauvasta vaariksi. Erikoista onkin, että samat intressipiirit, jotka levittävät tätä sekä talkoohengen/vapaaehtoistyön  ilosanomaa, saavat suurimmat verovaroin maksetut subventiot (esim. Nokia ja muut jättiyritykset). Myös kunnat ulkoistavat lisääntyvästi turvalliseen palkkatyöhön perustuvaa julkista palvelutuotantoa yksityissektorille. Lähikokki, lähiruoka, lähikoulu, lähihoiva leimataan tehottomaksi ja kalliiksi, vaikka roskaruoka, roskaviihde, roskatieto, roskapankit ja roskayritykset tulevat kuitenkin paljon kalliimmiksi pitkällä tähtäimellä, ja varsinkin kun huomioidaan pikavippitalouden vaikutukset kuntalaisten terveyteen, sivistykseen, jaksamiseen ja yleiseen hyvinvointiin. Lähikunnan ja –yhteisvastuun ulkoistamisen myötä olemme siirtyneet konsernikuntamalliin, jossa ihmisten oikeudet ovat pelkkiä hyödykkeitä, huutokauppatavaraa kuntamarkkinoilla. Pörssikeinottelijoille ei riitä, että ne ovat hävittäneet esim. Yhdysvalloissa monien vanhusten eläkevarat kuin tuhkan tuuleen; nyt pörssiyritykset haluavat päästä vielä vanhustenhuolto-markkinoille tahkomaan lisävoittoja piittamatta eläkeläisten heikentyneestä maksukyvystä ja yksityispalvelujen aiheuttamista palvelujen kallistumisesta. Veronmaksaja-työntekijät muodostavat keinottelijoita hyödyttävän  matalapalkkatyövoiman ”lisäarvon”, mutta sen lisäksi joutuvat maksamaan riistäjiensä finanssikuplien aiheuttamat yhteiskunnalliset tuhot. Pörssivetoisen palvelutarjonnan moraalista tulee kiireesti käydä sosiaalisesti kestävän maailman mukainen arvodebatti ennen kuin luemme jälleen jälkiviisaina omaisuutensa keinottelijoille menettäneiden kansalaisten kurimuksesta. Valtion vahva perusoikeuksia tukeva sääntely tulee palauttaa kaikille kriittisille elämänalueille, joissa yhtiövalta nyt on ulkoistamassa inhimillisyyden rippeet ”luovan tuhon” talouden jäljiltä. 

 

Kahden kerroksen kansanvalta on ottanut haltuun myös tasa-arvokäsitteet ja kääntänyt ne päälaelleen. Nyt ”tasa-arvoista” on se, että kuntaveronmaksajat köyhintä mummoa myöten ylläpitävät ostovoimaisten yksityispalveluja ja pörssiyritysten kilpailukykyä. Samaan aikaan hoiva-, koti- ja huolenpitotyöt sälytetään jo muutenkin uuvutetulle naisväelle niin kodeissa kuin naisvaltaisilla aloilla. Voittoja on jo pitkään yksityistetty samaan aikaan kun riskit on siirretty veronmaksajille. Yksityiskansalaisen tulisi nykyeetoksen mukaan hävetä tukiaisia, holhoamista, köyhänapua, julkista turvaverkkoa, mutta suuryritysten kohdalla valtionapu onkin tervetullutta ”elvyttämistä”, Vanhasen mukaan suoranaista ”yhtiösolidaarisuutta”!  Nyt viimeistään epäilijöidenkin on myönnettävä, että vapaakaupan käsite on pelkkä tarkoitushakuinen myytti; sen vapautta on vapaus yhteiskunnallisesta ja ekologisesta vastuusta, sekä työntekijöiden oikeuksien huomioimisesta.

 

Kahtiajakojen aika on todellakin ohi elleivät äänioikeutetut herää pelastamaan mitä kansanvallasta enää on pelastettavissa.  Kapitalismilla varsinkin sen nykyisessä fundamentalistisessa ”oikeaoppisuuden” äärimuodossa on selvästikin viimeinen myyntipäivä.

 

Kuplakeinottelijoiden aiheuttaman kriisin seuraukset ovat mm. Attac-järjestön mukaan katastrofaalisia kautta maailman. Viimeisen myyntipäivän myötä demokratiaa, ihmisoikeuksia ja ympäristönsuojelua kaupataan Aasiaan alehintaan. Pilaantunut ilma, ruoka, demokratia, kansalaisoikeudet, turvallisuus, rauha, vakaus, työpaikat ja energiavarmuus aiheuttavat pahoinvointia kautta maailman. Toivon ja unelmien kampanjapäälliköt vetoavat päiväuniin sen sijaan että myöntäisivät osallisuutensa demokratian käymistilaan. Kansan toivotaan samaistuvan voittajiin luusereiden sijaan, vaikka Titanicin kannella soitellaan viimeisiä valsseja. Kouvolassa julkisten tilojen vaalijulisteiden kehikot on jätetty rakentamatta—”säästösyistä”. Kolmannen luokan puolueita ja rahatonta rupusakkia ei päästetä kansanvallan lopun alun kekkereihin. Ollaan palattu sääty-yhteiskunnan aikaan, kun vain omistava luokka, kartanonherrat saivat äänestää. Valtioministeriön kuntastrategia -2008 muistion mukaan kuntatyöntekijöiden joukko suhtautuu muita epäilevämmin kunta-uudistuksiin. Se on itse asiassa jäävi luottamustehtäviin, koska juuri heidän työpaikkansa valtio ja kunnat haluavat ulkoistaa, korvatakseen ne yhtiövallan ostopalveluilla. Gryndereistä, maanomistajista ja yrittäjistä ei ole tässä visiossa demokratialle haittaa—he ilmeisesti äänestävät oikein, päinvastoin kuin naisvaltasen kunta-alan naiset. Maa-ilmaa ei luotu talousorientoituneiden villipetojen temmellyskentäksi, jossa rahan tekeminen rahalla merkitsee patologista elämän luomisen ja ylläpitämisen imitaatiota, anaalista, kuolemaan kytkeytyvää pakkoa tuottaa, ulkoistaa, panostaa. On korkea aika kääntää kelkkaa ja asettaa elämän ja hyvinvoinnin ylläpito talouskasvun sijaan kaiken päätöksenteon ytimeen. Voisimme vielä muuttaa viimeistä päivämäärää, maapallon käyttöpäivää.  Julkaistu Kansan Uutisten verkkoliitteessä l8.l0.2008

Aamulehti 30.8.2008. Reilun kaupan kahvini todella meni väärään kurkkuun. Jos julkisen sektorin naisenemmistöisillä työntekijöillä olisi aikaa tauolle, luulenpa että heilläkin olisi mennyt pala kurkkuun. "Ministeriö kitkisi kuntien työntekijät valtuustoista" (Etusivu). Luen eteenpäin. "Valtiovarainministeriö epäilee etttä palkolliset ovat puolueellisia päättämään kunnan taloudesta. VM kyseenalaistaa, ovatko kunnan työntekijät puolueettomia päättämään kuntataloudesta. Näin linjataan ministeriön Talouspoliittiikan strategia 2008 -julkaisussa."

 

Aamulehden mukaan Ministeriön Talouspolitiikan strategia 2008 –julkaisussa todetaan, että puolueellisuutta on vaikea havaita, kun kysymyksessä ei ole henkilökohtainen intressi, vaan esimerkiksi kunnan jonkin henkilöstöryhmän asemaa muuttava päätös. Aamulehden haastatteleman VM:n kuntalousyksikön päällikkö Rainer Alanen Alasen mukaan "kunnan työntekijät näyttävät suhtautuvan ostopalveluijen käyttämiseen epäilevämmin kuin muut luottamushenkilöt. Viitteitä on siitäkin, että kunnanhallitukseen tai valtuustoon valitut kuntatyöntekijät ajavat oman ammattikuntansa etua". Alanen kertoo että: "Asia kirjattiin ongelmana strategiaan, mutta mitään lakimuutosta ei ole tekeillä. Tällä on ainakin keskustelua herättävä vaikutus ja strategiaan voidaan palata, jos tulee sellainen poliittinen linjaus, että asiaa aletaan selvittää". Perustuslakimme vastaista lakia ei siis olla laatimassa, mietin ja huokaan helpotuksesta. 400 000 ihmisen vaalikepoisuuden poistaminen olisi kuitenkin Suomessakin jonkin tason kohu, vaikka julkisen sektorin henkilökunnasta 80% onkin "vain naisia"—näitä "itsekkäitä oman edun ajajia," joiden ei voida VM:n piilonäkemyksen mukaan luottaa toteuttavan virkamiesten, kunnanjohtajien ja muiden lähinnä miesvaltaisten rakennemuutos-asiantuntijoiden toiveita.

 

Alanen ei näe ongelmaa siinä, että jo ennestään heikennetyn, uhrauksiin ja työuupumukseen ajetun julkisen sektorin työntekijöiden vaikutusvaltaa kavennettaisiin näin jo entisestään. Onhan todettu, että kuntaliitosten ja muiden "ennakkoluulottomien" uudistusten myötä naisten asema kunnallisissa päätöksentekoelimissä on jo muutenkin saanut historiallisia kolhuja.  Uusliberalistista kilpailutaloutta leimaa ilmiö, jota tutkijat kutsuvat yleisesti "köyhyyden naisistumiseksi" ja vallan miehistymiseksi. Mitä vähemmän naisia on päättäjinä, sitä helpompi tätä suuntaa on syventää. Edes vasemmistopuolueiden miehet eivät ole mielestäni näyttävästi huolissaan julkisen sektorin alasajosta—ovathan niin sen työntekijät kuin palvelujen tarvitsijat lähinnä naisia. Onko niin, että miehet puolueessa kuin puolueessa luottavat, että kyllä naiset hoitavat kutsumuksesta ja rakkaudesta ne palvelut joita ei enää tilata—kaikentasoisen lasten, nuorten ja vanhusten hoivan?

 

Jos lakeja ei sentään voida muuttaa eväämään naisilta äänioikeutta ja ehdokkuutta vaaleissa, ainahan niitä voidaan polkea, kuten tapahtuu tasa-arvolain kohdalla. Alanen on löytänyt "ongelman avaimet" ehdokkaita asettavien tahojen suunnalta: "Ongelma hoituu pitkälti sillä, että ehdokkaita asettavat tiedostavat tilanteen ja ottavat sen huomioon ehdokasasettelussa. " Että mitä? Pitäisikö meidän naistenkin ruveta antamaan julkisia suosituksia, että miesvaltainen yksityissektori ja yleensäkin miehet eri ammateissaan ja rooleissaan tulisi jättää ehdokasasettelun ulkopuolelle. Ovathan he selvästi jäävejä päättämään asioista, jotka vaikuttavat naisten asemaan. Historia on tulvillaan esimerkkejä miesten jääviydestä varmistaa tai ajaa naisten yhteiskunnallista tasavertaisuutta. Miten media suhtautuisi tällaisiin suosituksiin? Aamulehdestä kun ei noussut sen kummempaa hälyä.  

 

Yksi ja toinen meistä muistanee tapauksia, jossa miehet ovat vastustaneet tasa-arvolain noudattamista lukemattomista muista tapauksista puhumattakaan, missä miesvaltaisten alojen etua on ajettu ahnaasti naisvaltaisten alojen oikeuksien, säällisten työehtojen ja palkkauksen kustannuksella. Voimmeko enää puhua suomalaisesta demokratiasta kun  kuntatalousyksikön  päällikön sallitaan julkisesti välittää häpeämättömän julkea näkemys, että tilaaja-tuottajamallin tyyppiset rakennemuutokset olisivat itsessään puolueettomia, arvovalinnoista vapaita päätöksiä, joiden kyseenalaistaminen on korkeintaan oman edun ajamista! Ministeriötä nimittäin huolestuttaa naisvaltaisen alan kohdalla "kaksoisroolin vaikutus erityisesti tilaaja-tuottaja mallin sujumiseen." Ministeriötä ei sen sijaan huolestuta esim. Kalevan ja muiden lehtien mielipidesivuilla julkituodut kansalaisten valitukset siitä, kuinka päiväkotien lasten pienennetyt ruoka-annokset jättävät lapset nälkäisiksi, tilaaja-tuottaja- mallin mukanaan tuomien "säästöjen" koituessa sen sijaan yksityisyrittäjien kilpailukyvyn ja tuoton kasvuksi. Sitähän VM:kin ilmeisesti ajaa, täysin "puolueettomasti, " onhan julkisen sektorin palvelujen taso vähäpätöinen kysymys verrattuna Suomen Bruttokansantuotteen lihottamiseen ja miesalojen kilpailukyvyn korottamiseen.

 

Aamulehdessä sentään annetaan puheenvuoro naiselle, Suomen kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblomille, joka ilmaisee pelkonsa, "että rajoitus sulkisi suuren osan naisista pois. Naiset ovat työssä kouluissa ja sosiaali- ja terveysalalla. Heillä on myös näiden alojen asiantuntemusta, joka häviäisi". Lehdessä todetaankin, että esimerkiksi Tampereen valtuustosta lähtisi miltei joka neljäs VM:n tahdon toteutuessa.

 

Valtuustojen, kuten eduskunnan, tulisi demokratiassa todellakin edustaa läpileikkauksena kaikkia kuntalaisia. Ehkä lakeja ja ehdokasasettelua tulisi siis  ruveta viilaamaan siten, että valtuustoissa esimerkiski voisi olla vain tietty prosentti eri kansalaisryhmien "edunvalvojia."  Ehdokasasettelussakaan ei saisi olla kuin tietty prosentti kehittyvien maakuntien edustajia,  gryndereitä, maanomistajia, konsulttifirmojen palkkionmetsästäjiä,  yksityistäjiä, vanhustenpalvelujen alasajajia, palvelumaksujen korottajia, tasaverointoilijoita, ihmisarvoisen vanhuuden vastustajia,  koulujen ruoka-annosten pienentäjiä ja luokkakoon suurentajia, säästöfanaatikkoja, vammaisten ja köyhien kyykyttäjiä, työttömien riistäjiä, miesurheilun rahoittajia, idioottiparkkien kehittäjiä,  ….

 

 Aamulehden paljastukset demokratian tilasta antavat ehkä aiheen epäillä, että ehkä naisvaltaiset alat "kohtuuttomine palkkatoiveineen ja nalkutuksineen ylitöistä ja vanhusten nälässäpitämisestä" ovat eliitin sorron kova ydin. Ehkäpä koko kansanvalta on eliitin sortoa. Jospa olisikin demokraattisempaa jättää kaikki päätökset julkisten varojemme siirtämisestä monikansallisten ja paikallisten miesyritysten tukiaisiksi miesvaltaisten tai yksityisten alojen arvovapaaksi oikeudeksi!

 

Tähän suuntaan Suomessa ollaan oltu menossa jo pitkään. Itse asiassa, luottamushenkilöt ovat jo sinänsä ongelma eliitille kuten lautakuntien supistukset viestivät. Ehkä ehdokasasettelussakin tulisi palata historiaan, onhan jo silloin tajuttu, että naiset saattavat olla liian puolueellisia äänestämään. Ennen ymmärrettiin, että äänioikeus tulisi olla vain omistavalla luokalla. Mutta näinhän alkaa olla jo muutenkin. Raha on  tänäänkin se, millä pääsee vaikuttamaan, jolla tiet luottamustehtäviin  avautuvat. Toisaalta, luottamushenkilöihin ei voi enää luottaa Suomi-konsernissa. He saattavat äänestää väärin! Suomessa ollaan pian valmiita vaihtamaan kansa, jos se ei opi hyväksymään sitä mitä eliitti tilaa, ja köyhälistä pakotetaan tuottamaan. Tässäkin kolumnissa on mukana pelonsekaista sarkasmia, jolla pyrin peittelemään sen, kuinka puolueellinen olen naisena kirjoittamaan näistä mieseliitin asioista! Emmehän me naiset näitä tilaamiseen ja tuottamiseen liittyviä kompleksisisia asioita oikein ymmärretä!  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pikavippejä, joiden korot nousevat satoihin prosentteihin,  voi pitää ”rikoksena” inhimillisyyttä vastaan: niissä tiivistyy saalistustalouden kova ydin: kilpailukykyä ja tuottavuutta vaikka kiskomalla voittoja hädässä olevilta. Suomessa on oikeudenmukaisuudesta suurta huolta kantavia aktivistinuoria, joihin vetoaa kirkon armokampanjoiden sijaan motto, ”toisenlainen maailma on mahdollinen.” Vaikka maalliseen sosiaalifoorumiin osallistuu myös lukuisia hengellisiä järjestöjä, maailmanparantajat pitävät sosiaalifoorumia kirkkoa otollisempana tilana rakentaa kestävämpää maa-ilmaa. Monet heistä kokevat kirkon valtaeliitin edunvalvojana ja irrationaalisten, taantumuksellisten arvojen ylläpitäjänä. Suuryritysten vallankaappaus, vahvimman oikeuksille perustuva korpokratia ja niiden etujen nimissä sääntelystä vapautetut markkinat ovat johtaneet eettiseen arvolamaan, jonka suhteen kirkon olisi hyvä käyttää arvo- ja mielipidevaltaansa.  Mikäli pyhäkoulumuistini täsmää, Jeesus ei pitäytynyt erossa ”politiikasta” vaan käänsi reippaasti nurin  rahanvaihtajien pöydät temppelissä. Hän oli johdonmukaisesti heikompien ja hyväksikäytettyjen puolella.

 

Pikavipit eivät liene ongelma vakavaraisille kansalaisille. Ainoat, jotka hyötyvät pikavipeistä ovat niitä tarjoavat yritykset. Uhrit ovat todennäköisimmin epätoivoisessa tilanteessa olevia nuoria, päihteiden tai alkoholin koukkuun langenneita tai niiden vaikutuksen alaisina velkoja tekeviä kansalaisia, jotka tarttuvat niihin kuin hukkuvat oljenkorteen. Usein vanhempien tai ystävien nimellä tai puhelimella tilatut vipit kaatuvat lisäksi aivan muiden kuin vipinottajien harteille. Monet yksinhuoltajaäidit esimerkiksi ovat joutuneet riittämättömien mielenterveyspalvelujen tähden tai kesälomien ajaksi suljettujen palvelujen seurauksena ottamaan yksin vastuun vieroitushoitoa tarvitsevista nuorista. Kuka maksaakaan laskut, kun pikavippien kohdalla ei selvitetä niiden ottajien luottotietoja ja luottokelpoisuutta? Äidit, isät, ystävät vai veronmaksajat, jotka jo muutenkin kärsivät suomalaisen mielenterveystyön riittämättömyydestä? Suomessa Fortumin johdon henkilökohtaiset vuositulot ovat muhkeammat kuin koko mielenterveystyön budjetti. Jos kirkko haluaa vaikuttaa intoon erota kirkosta, se voisi kyseenalaistaa vahvemman oikeuksille perustuvan piiskatalouden, kilpailuhysterian pudotuspelit,  ja ottaa kantaa vakavampiin sosiaalisiin kysymyksiin kuin kirkkoon kuulumattomien hautausmaksuihin. Maailman uskontojen pyhä ydin—lähimmäisistä huolehtiminen—toteutuu joidenkin mielestä paremmin kansalaisjärjestöissä. Korpokratia on kaikkien sota kaikkien inhimillisyyttä vastaan. Demokratian puolustajat löytävät fooruminsa arvojensa—ei valta-asemien säilyttämisen-- johdattelemina.

 

Kun kilpailutetaan kuntapäättäjät, kilpailutetaan myös demokratia ja inhimillisyys

 

”Kilpailutamme sitä, kuka kehtaa hoitaa halvimmalla vanhukset ja sairaat, läheisemme, jotka eivät itse pysty puolustautumaan. Nyt odotellaan kansainvälisen palvelukaupan vapautumista. Se voi johtaa vielä halvempiin hoitajiin, joiden kontrolli siirtyy lähtömaahan.” (Palola & Särkelä 2006, 85.)

 

Kun lukee EU-linjauksia tulkitsevia tutkimuksia ja kuntapolitiikan erittelyä, ei voi välttyä huolestumasta mihin ideologinen ulkoistamis-, yksityistämis- ja kilpailuttamisvimma meidät lopulta ajaa. Eikö vanhusten, nuorten, lasten ja monien alojen työntekijöiden taloudellisten säästöjen nimissä tapahtuva kaltoinkohtelu (heikot palvelut ja resurssointi, hiostaminen tai laiminlyönti) ole juuri sitä väkivaltaa, jonka kitkemisestä julkisuudessa on viime aikoina kannettu niin paljon huolta? Vaaleista vaaleihin luvataan samoja hyviä asioita ja lisäresursseja, mutta mikään ei muutu merkittävästi. Suomi on silti vauraampi kuin koskaan, yksi maailman kilpailukykyisimpiä maita. Asian kääntöpuolella, se johtaa myös toista tilastoa: se on Euroopan Unionin kärkimaa naisiin kohdistuvan väkivallan suhteen ja sijoittuu toiseksi myös Harvardin väkivaltatutkimuksen mukaan. Ei riitä että kilpailutamme kilpailuttaja-puolueet ja ne, jotka yrittävät tuoda muutosta konsensus-politiikkaan… Tarvitsemme solidaarisemman ja tehokkaammin rauhan edellytyksiä rakentavaa hyvinvointia, maiden ja ihmisten välisen turvallisen rinnakkaiselon reseptejä, sillä aikamme taloususkonto, mammonadiktatuuri sisältää varjopuolia, joita ei nosteta riittävästi näkyviin. Talouskasvu, kilpailukyky ja tehokkuus ovat sitä mitä isä, poika ja pyhä henki ovat kristinuskon sukupuolistavaa yhteisöllisyyttä luovana dogmina. Niitä hoetaan uskonnollisella vakaumuksella ainoana rationaalisena päämääränä ylläpitää kansalaisia yhdistävää paremman tulevaisuuden myyttiä, jolla itse asiassa pyritään estämään kriittinen ajattelu ja auktoriteettien kyseenalaistaminen. Mutta rajaton talouskasvuideaali resursseiltaan rajallisessa maailmassa on kuin ruisleipään leivottu kivi, mihin Kullervokin rikkoi puukkonsa. Lopulta hampaat iskevät kiveen ja geenimuokattu pyhittämätön pikaruoka lakkaa ravitsemasta. Kaikkien sota kaikkia vastaan, piiskatalous, kvarttaalikapitalismi, kasinokapitalismi—nimiä joita uusliberalistisen kilpailutalouden rakkaalle lapselle on annettu—tiivistävät sen väkivaltaisen, jopa itsetuhoiisen eetoksen, jolle uusliberalismi on rakennettu. Ylläkuvatusta pyhästä kolminaisuudesta puuttuu niin uskonnollisen kuin taloudellisen vallan- ja resurssienjaon suhteen kokonaan naiset, naisalat. Kaikkia kolmea, kilpailukykyä, talouskasvua ja tuottavuutta edistetään juuri sulkemalla naiset ja naisalat tämän tehokkuuden tuottaman vaurauden ulkopuolelle. Naisaloja painostetaan loputtomiin joustoihin ja hiostetaan tuottamaan enemmän vähemmillä resursseilla. Vaikka myös yksittäiset miehet ja miesalat kokevat niukkuuden leviämistä yhä laajemmin kansalaisten keskuuteen, naisaloja kohdellaan erityisenä globaalitalouden riskien iskunvaimentimena ja puskurina. Talouden ja uskonnon isä, poika ja pyhä henki tulisi korvata äidin, tyttären ja ruumillisen kulttuurin taloudella, jossa ketään—miehiäkään tietenkään—ei ulkoistettaisi eliitin vaurauden käsikassaraksi. Tai ei korvata, vaan täydentää…Tämä edellyttää että pyhä henki palautetaan myös äitiyteen sen sijaan että vanhemmuuden sosiaaliset kustannukset delegoidaan yksipuolisesti naisille ikään kuin luonnollisena kutsumustyönä, jonka taloudellisista vaikutuksista vaietaan. Vanhemmuus, perhe, työ ovat kaikki miesten ja naisten reviirejä, ja niiden resurssoiminen tasapuolisella tavalla on ainoa keino luoda edellytykset yhdenvertaisuuden ihmis- ja inhimillisyysmallille. Muu on jatkoa vanhalle herruusjärjestelmälle, jossa heikommat alistetaan vahvimpien ”oikeuksien” ylläpitäjiksi.

 

Tulevat vaalit ovat merkittävät sen suhteen, pääseekö uudenlainen inhimillisyys ja ihmisyyden normi valtaan. Se ei olisi talousorientoitunut säästöhuuman individualisti vaan konkreettisen yhteisöllisyyden resursseihin satsaava vaihtoehto-ihmisyys. Sanotaan että kansa saa mitä tilaa. Mutta osaako tilaaja toimia reilun tilaajan tavoin, vai tilaavatko virkamiehet yhä seuraavalla vaalikaudella sitä, mitä EU-lobbarin haluavat heidän tilaavan ja tuottavan—yhä suuremmille ihmisjoukoille jaettua niukkuutta, pikavippejä, pika- ja roskaruokaa, pikaseksiä, pikatutkintoja, roskakouluja, roskapankkeja, roskaviihdettä, roska-arvoja. Onneksi monet kristityt vastustavat liike-elämän ehdoille rakennettua maailmankuvaa. Mutta yhtiövallan ottaessa yhä vakavammin niskaotteen kaikista muistakin elämänalueista kulttuuria ja tiedontuottamista myöten, miten kristityn tulisi äänestää? Kommunismi, sosialismi ja muut ismit ovat kautta historian pahimmillaan johtaneet keskittyneeseen valtakoneistoon, ja vain sisällöltää erilaisiin tyrannioihin. Pehmeät, eettiset arvot ovat useimmiten jääneet vallantavoittelun ja kansan hallinnan alle niin systeemissä kuin systeemissä. Nyt onkin aika kilpailuttaa kaikki patriarkaaliset hallinnan ideologiaa edustavat –ismit ja joukolla rakennettava reilumpaa, rohkeampaa, ennakkoluulottomampaa maa-ilmaa. Sen keskiössä eivät enää ole rajallisessa maailmassa rajallinen resurssienriiston kauppatalous ja luonnonvarojen loppuunammentaminen, yhtiövallan ja eliitin kilpajuoksu pohjalle. Päinvastoin, kaikkien puolueiden ekososiaalista kestävyyttä arvostavien ja todellisen sosiaalisen yhdenvertaisuuden arvon tiedostavien jäsenten tulisi liittoutua uudeksi liittoutumaksi eliittivetoista yhden totuuden fundamentalismia vastaan.